Vastuullisuus­sitoumus

Vastuullisuus Tulikivellä

Tulikiven toimintaa ohjaa yhtiön arvomaailma, jonka mukaisesti toimimme taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Ymmärrämme vastuullisuustyön merkityksen liiketoimintamme edistäjänä ja mahdollistajana. Tarkastelemme jatkuvasti toimintamme vastuullisuutta suhteessa yhteiskuntaan, ympäristöön ja sidosryhmiin. Tulikivelle tärkeitä sidosryhmiä ovat asiakkaat, henkilöstö, osakkeenomistajat, rahoittajat ja muut yhteistyökumppanit niin Suomessa kuin ulkomailla.

Olemme sitoutuneet noudattamaan kansainvälisesti tunnustettuja YK:n ihmisoikeussopimuksen periaatteita. Vuonna 2023 sisällytämme yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaavat YK:n UNGP:n mukaiset toimintatavat ja periaatteet osaksi kaikkia prosessejamme.

Luotettavat sopimuskumppanit ovat menestyksekkään toiminnan kannalta elinehto. Sopimuskumppaneita valitessaan Tulikivi ottaa huomioon vastuullisuuden eri näkökulmat ja valvoo niiden toteutumista säännöllisesti koko sopimuskauden ajan. Tulikivi edellyttää, että myös sopimuskumppanit vaativat vastuullisuuden toteutumista omissa hankintaketjuissaan.

Sitoumuksen sisältö

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistuksen 2. artikla määrittää ihmisten välisen tasa-arvoisuuden seuraavasti:

Artikla 2. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.

Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.

Lisäksi artiklat 23 ja 24 määrittävät työntekijöiden oikeudet seuraavasti:

  1. artikla. 1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. 2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. 3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot. 4. Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.
  2. artikla. Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.

ILO:n julistuksen mukaan perusoikeuksiin liittyviä periaatteita ovat:

(a) yhdistymisvapaus ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden tehokas tunnustaminen

(b) kaikenlaisen pakkotyön poistaminen

(c) lapsityövoiman käytön tehokas kieltäminen

(d) työmarkkinoilla ja ammatinharjoittamisen yhteydessä tapahtuvan syrjinnän poistaminen

Tulikivi edellyttää näiden periaatteiden noudattamista. Lisäksi edellytetään myötävaikuttamaan Tulikiven pyrkimykseen ympäristön kannalta kestävän kehityksen mukaisen ja hiilineutraaliutta tukevien tuotteiden ja toimintatapojen aikaansaamiseksi. Tämä edellyttää esimerkiksi avointa tiedonantoa tuotteiden ja palvelujen hiilijalanjäljestä ja muista ympäristövaikutuksista.

Sopimuskumppani on velvollinen ilmoittamaan myös omien alihankkijoidensa osalta havaitsemansa yllä esitettyjen periaatteiden rikkomuksista.

Sitoutumista yllä oleviin periaatteisiin seurataan auditointien yhteydessä.

Hyväksymme yllä esitetyt periaatteet ja sitoudumme niiden noudattamiseen sekä tietojen antamiseen toimittamiemme tuotteiden ja palvelujen ympäristövaikutuksista ja hiilijalanjäljestä. Hyväksymme myös näiden periaatteiden noudattamista arvioivat auditoinnit.