* Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi vuonna 2006 40,1
prosenttia ja oli 82,1 miljoonaa euroa (58,6 miljoonaa euroa
vuonna 2005).
* Konsernin tulos ennen veroja kasvoi 28,6% ja oli 7,8 (6,1)
miljoonaa euroa.
* Liiketoiminnan kassavirta ennen investointeja oli 12,0 (10,5)
miljoonaa euroa.
* Tilauskanta vuoden vaihteessa oli 10,4 (9,2) miljoonaa euroa.
* Uusi tehdas käynnistettiin suunnitelman mukaan marraskuussa.

Muutokset konsernirakenteessa ja segmenttiraportoinnissa
Kermansavi Oy:n osakekanta siirtyi Tulikivi Oyj:n omistukseen
3.4.2006. Konsernin liiketoiminta jakaantui vuonna 2006 kolmeen
liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat vuolukivitulisijat,
luonnonkivituotteet ja keraamiset tuotteet-liiketoiminta.
Vuolukivitulisijat-liiketoimintaan kuuluvat vuolukiviset tulisijat
ja kamiinoiden verhouskivet. Luonnonkivituotteet-liiketoimintaan
kuuluvat sisustuskivituotteet ja kivitoimitukset
rakennuskohteisiin. Keraamiset tuotteet-liiketoimintaan kuuluvat
Kermansavi-tulisijat ja käyttökeramiikka.

Liikevaihto ja tulos
Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi vuonna 2006 40,1 prosenttia
ja oli 82,1 miljoonaa euroa (58,6 miljoonaa euroa vuonna 2005).
Keraamisten tuotteiden osuus konsernin liikevaihdosta oli 13,5
miljoonaa euroa, joten vertailukelpoisen liikevaihdon kasvu oli
17,1 prosenttia.  Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan liikevaihto
oli 61,3 (52,2) miljoonaa euroa eli kasvua 17,6 prosenttia.
Luonnonkivituotteet-liiketoiminnan liikevaihto kasvoi 13,2
prosenttia oli 7,3 (6,4) miljoonaa euroa.

Viennin osuus liikevaihdosta oli 41,9 (30,7) miljoonaa euroa eli
51,1 (52,4) prosenttia. Suurimmat vientimaat olivat Saksa ja
Ruotsi. Suurin suhteellinen kasvu saavutettiin Baltian maissa,
Ranskassa, Venäjällä ja Saksassa. Kotimaan osuus liikevaihdosta
oli 40,2 (27,9) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevoitto oli 8,2 (6,3) miljoonaa euroa.
Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan liikevoitto oli 9,8 (8,8)
miljoonaa euroa. Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan tulosta
rasittavat neljännellä vuosineljänneksellä toteutuneet
jakelutiemuutoksesta johtuneet kulut 0,3 miljoonaa euroa,
ympäristövarauksen kirjaus 0,2 miljoonaa euroa ja Juukaan
rakennetun uuden tehtaan käynnistyskulut. Uuden tuotesukupolven
lanseeraaminen ja uuden jakelutieratkaisun luominen kotimaahan
kasvattivat merkittävästi konsernin markkinointikuluja.
Luonnonkivituotteet-liiketoiminnan liikevoitto oli 0,3 (0,2)
miljoonaa euroa, keraamiset tuotteet-liiketoiminnan  1,2 miljoonaa
euroa ja liiketoiminnoille kohdistamattomat kulut 3,1 (2,7)
miljoonaa euroa.

Voitto ennen veroja parani 28,6 prosenttia ja oli 7,8 (6,1)
miljoonaa euroa eli 9,5 prosenttia liikevaihdosta. Kermansavi Oy:n
hankinnan vaikutus voittoon ennen veroja oli 0,8 miljoonaa euroa.
Konsernin sijoitetun pääoman tuotto oli 21,7 (20,7) prosenttia.
Osakekohtainen tulos oli 0,16 (0,12) euroa.

Kassavirta ja rahoitus
Konsernin rahoitusasema säilyi hyvänä. Liiketoiminnan kassavirta
ennen investointeja oli 12,0 (10,5) miljoonaa euroa. Current ratio
oli 1,5 (1,6). Omavaraisuusaste oli 46,4 (63,0) prosenttia.
Korollisten nettovelkojen suhde omaan pääomaan eli gearing oli
40,9 (-3,1) prosenttia. Osakekohtainen oma pääoma oli 0,83 (0,70)
euroa. Rahoitustuottoja muodostui tilikaudella 0,2 miljoonaa euroa
ja rahoituskuluja 0,6 miljoonaa euroa.

Investoinnit ja kehitystoiminta
Tilikaudella hankittiin Kermansavi Oy:n osakekanta mm.
tuotevalikoiman ja potentiaalisen asiakaskunnan laajentamiseksi.
Hankintameno oli 13,5 miljoonaa euroa.

Konsernin muut investoinnit olivat 10,6 (4,8) miljoonaa euroa.
Näistä merkittävin oli noin 6 miljoonan euron suuruinen
tehdasinvestointi Juuassa. Tehdas käyttää raaka-aineenaan pääosin
jäämälohkareita.

Tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat yhteensä 1,8 (1,7) miljoonaa
euroa, ja niiden suhteellinen osuus liikevaihdosta oli 2,2 (2,8)
prosenttia. Tuotekehitystoiminnassa pääpaino oli
vuolukivitulisijojen uuden tuotesukupolven kehittämistyössä. Uuden
uunimalliston myynti ja toimitukset asiakkaille aloitettiin syksyn
aikana. Uusissa tuotteissa palamistekniikka ja hyötysuhde ovat
alansa huippua.

Kivivarojen etsintää tehtiin Suomessa ja Venäjällä.
Kiviesiintymien tutkimusta jatketaan uusille alueille Venäjän
Karjalassa yhteistyössä Suomen Geologian Tutkimuskeskuksen ja
Karjalan Tasavallan Tiedeakatemian Geologian Instituutin kanssa.

Henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 664
(514) henkilöä ja tilikauden päättyessä 765 (537) henkilöä. Näistä
vuolukivitulisijat-liiketoiminnassa oli 579 (487) henkilöä,
luonnonkivituotteet-liiketoiminnassa 54 (50) henkilöä ja
keraamiset tuotteet-liiketoiminnassa 132 henkilöä. Työsuhteista
86,8 prosenttia on vakituisia ja 13,2 prosenttia määräaikaisia.
Tilikaudella muodostui palkka- ja palkkiokuluja yhteensä 22,3
(16,7) miljoonaa euroa.  Konsernin tuloksesta vuodelta 2006
maksetaan henkilöstölle tulospalkkiota, jonka tulosvaikutus
sosiaalikuluineen oli 0,9 (0,7) miljoonaa euroa. Tulospalkkion
piiriin kuuluvat kaikki koko tilikauden ajan konsernin
palveluksessa olleet henkilöt, tehdaskohtaisten laskentasääntöjen
mukaisesti.
Työturvallisuuden kehitys on ollut hyvä. Työtapaturmien määrä
sataatuhatta työtuntia kohden oli 0,06 (0,1).

Hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastajat
Tulikivi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 6. huhtikuuta 2006
valittiin hallituksen jäseniksi piispa Ambrosius, Juhani Erma,
Eero Makkonen, Aimo Paukkonen, Heikki Vauhkonen, Reijo Vauhkonen
ja Matti Virtaala. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi
Matti Virtaalan ja varapuheenjohtajaksi Heikki Vauhkosen. Tulikivi
Oyj:n toimitusjohtaja on Juha Sivonen. Varsinainen tilintarkastaja
on KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.

Osakkeiden lukumäärä, osakepääoman korotus ja hallituksen
valtuutukset
Tulikivi Oyj:n osakkeiden lukumäärä lisättiin tilikauden aikana
nelinkertaiseksi osakepääomaa korottamatta jakamalla yksi vanha
osake neljään uuteen osakkeeseen. Osakkeiden uusi nimellisarvo on
0,17 euroa. Osakkeiden lukumäärän lisäys tuli voimaan 21.4.2006.

Tulikivi Oyj:n osakepääomaa korotettiin suunnatulla osakeannilla
osana Kermansavi Oy:n osakekaupan maksua 122 133,10 eurolla
vastaten 718 430 uutta A-osaketta. Luovutettujen A-osakkeiden
käypä arvo on 2,105 miljoonaa euroa. Arvon määrityksen perusteena
oli kauppaa edeltänyt A-osakkeen pörssikurssi korjattuna osinko-
odotuksella eli 2,93 euroa per osake. Uudet A-osakkeet tulivat
kaupankäynnin kohteeksi pörssilistalla 3.7.2006. Kaupparekisteriin
merkitty osakepääoma 31.12.2006 oli 6 314 474,90 euroa. Osakkeiden
lukumäärä on 37 143 970 osaketta, joista A-sarjan osakkeita
27 603 970 kappaletta ja K-sarjan osakkeita 9 540 000 kappaletta.

Hallituksella on valtuutus omien osakkeiden ostamiseen ja
vastaavasti niiden luovuttamiseen. Yhtiön A-sarjan osakkeita
voidaan hankkia enintään 2 688 552 kappaletta ja yhtiön K-sarjan
osakkeita enintään 954 000 kappaletta. Yhtiön hallussa ei ollut
tilinpäätöshetkellä omia osakkeita.

Hallituksella on valtuutus osakepääoman korottamiseen siten, että
osakepääomaa voidaan korottaa enintään 1 238 468 eurolla antamalla
merkittäväksi enintään 7 285 108 uutta A-osaketta hallituksen
määräämään hintaan ja hallituksen määräämin ehdoin. Valtuutus
sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen
syy.

A-osakkeen kurssikehitys ja vaihto
Tulikivi Oyj:n A-osakkeita vaihdettiin vuonna 2006 Helsingin
Pörssissä 7,5 miljoonaa kappaletta, 23,8 miljoonan euron
vaihtoarvolla. Osakkeen ylin kaupankäyntikurssi oli 4,05 euroa ja
alin 2,04. Tilikauden viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 3,51
euroa.

Riskienhallinta
Riskianalyysi ja riskienhallinta ovat Tulikivi-konsernissa osa
vuosittain säännöllisesti toteutettavaa strategista
suunnitteluprosessia. Riskien arvioinnissa on otettu huomioon
niiden toteutumisen todennäköisyys ja vaikuttavuus.
Riskienhallinnan avulla pyritään varmistamaan, että Tulikivi-
konsernin liiketoimintaan vaikuttavat riskit tunnistetaan ja niitä
hallitaan mahdollisimman tehokkaasti siten, että konsernin
strategiset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan.

Ympäristövelvoitteet
Tulikiven ympäristöstrategian tavoitteena on ympäristötyön
järjestelmällinen eteneminen määritellyillä osa-alueilla.
Konsernin toiminta on ympäristölupien mukaista ja noudattaa
viranomais- ja ympäristönsuojeluvaatimuksia.

Yritys kantaa vastuun toimintansa ympäristövaikutuksista. Tulikivi-
konsernilla on kaivoslain ja ympäristölainsäädännön perusteella
maisemointivelvoitteita, jotka on täytettävä toiminnan aikana ja
tehdas- ja louhosalueita aikanaan suljettaessa. Konsernin
toiminnasta ei jää ympäristöön haitallisia tai myrkyllisiä
aineita.

Kaikilla Tulikivi Oyj:n louhoksilla on toiminnan vaatimat
ympäristöluvat. Lisäksi on vireillä uudistusprosesseja. Juuassa
sijaitsevan Vaaralammen vuolukivilouhoksen perustamiseen liittyen
on tehty ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA-menettely).
Menettelyssä selvitettiin Vaaralammen kaivospiiriin liittyvät
ympäristövaikutukset sekä huomioitiin tarpeellisessa määrin myös
muun Nunnanlahdessa sijaitsevan louhostoiminnan mahdolliset
yhteisvaikutukset ympäristöön.

Konserni ei ole osallisena ympäristöasioita koskevissa
oikeudellisissa tai hallinnollisissa menettelyissä eikä sen
tiedossa ole ympäristöriskejä, joilla olisi merkittävä vaikutus
konsernin taloudelliseen asemaan.

Tulevaisuuden näkymät
Positiivinen talouskehitys ja aktiivinen rakentaminen jatkuvat
Tulikiven päämarkkina-alueilla ja tulisijatuotteiden kysynnän
odotetaan säilyvän hyvänä. Konsernin liikevaihto ja tulos
kehittyvät positiivisesti vuositasolla. Kotimaan uuden jakelutien
ja tehtaan käynnistäminen rasittavat alkuvuoden tuloskehitystä.

Hallituksen voitonjakoesitys
Hallitus esittää 13. huhtikuuta 2007 kokoontuvalle varsinaiselle
yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan A-sarjan osakkeelle 0,090
euroa/osake ja K-sarjan osakkeelle 0,088 euroa/osake eli yhteensä
3,3 miljoonaa euroa. Lisäksi esitetään käytettäväksi
yleishyödyllisiin tarkoituksiin hallituksen päätöksellä 150.000
euroa.

Tilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien
(IFRS) kirjaamis- ja arvostamisperiaatteiden mukaisesti. Sitä
laadittaessa on noudatettu 31.12.2006 voimassaolevia IAS- ja IFRS-
standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja.

TILINPÄÄTÖS 01-12/2006
KONSERNITULOSLASKELMA
Me
                          01-12/ 01-12/   Muu- 10-12/ 10-12/  Muu-
                            2006   2005    tos,  2006   2005  tos,
                                             %                   %
Liikevaihto                 82,1   58,6   40,1   24,5   17,6  39,2
Liiketoiminnan muut tuotot   0,6    0,3           0,1    0,1
Valmiiden ja keskeneräisten
tuotteiden varastojen
muutos                      -0,3   -1,0          -0,1   -0,2
Valmistus omaan käyttöön     1,0    1,2           0,3    0,3

Aineiden ja tarvikkeiden
käyttö                      14,4    9,7           4,5    2,8
Ulkopuoliset palvelut       10,5    6,6           3,3    1,9
Työsuhde-etuuksista
aiheutuvat kulut            28,7   21,0           8,5    6,1
Poistot                      5,2    4,0           1,5    1,0
Liiketoiminnan muut kulut   16,3   11,5           4,5    3,3

Liikevoitto                  8,2    6,3   30,9    2,5    2,7  -8,9
%:a liikevaihdosta          10,0   10,7          10,2   15,5
Rahoituskulut (netto)       -0,4   -0,1           0,0    0,0
Osuus osakkuusyhtiön
tuloksesta                   0,0   -0,1           0,0   -0,1

Voitto ennen veroja          7,8    6,1   28,6    2,4    2,6  -7,5
%:a liikevaihdosta           9,5   10,3           9,9   15,0
Tuloverot                   -2,1    1,7          -0,7   -0,8

Tilikauden voitto            5,7    4,4   31,1    1,7    1,8  -3,4

Emoyhtiön omistajille
kuuluvasta voitosta
laskettu osakekohtainen
tulos (EUR)
laimentamaton ja
laimennettu                 0,16   0,12   29,8

KONSERNITASE
Me                                  12/06          12/05
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet                            0,9            0,9
Rakennukset                           9,0            6,2
Koneet ja kalusto                    13,8            8,4
Muut aineelliset hyödykkeet           1,2            0,8
Aineettomat hyödykkeet
Konserniliikearvo                     4,0            0,6
Muut aineettomat hyödykkeet          10,5            4,1
Sijoituskiinteistöt                   0,2            0,2
Myytävissä olevat sijoitukset         0,1            0,1
Saamiset                                             0,2
Laskennalliset verosaamiset           0,5            0,5
Pitkäaikaiset varat yhteensä         40,2           22,0
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus                      10,6            7,0
Myyntisaamiset                        8,5            6,5
Kauden verotettavaan tuloon
perustuvat verosaamiset               0,0            0,0
Muut saamiset                         2,0            1,0
Rahavarat                             4,9            4,1
Lyhytaikaiset varat yhteensä         26,0           18,6
Varat yhteensä                       66,2           40,6

OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma
Osakepääoma                           6,3            6,2
Ylikurssirahasto                      7,4            5,4
Muuntoero                             0,0            0,0
Kertyneet voittovarat                17,0           13,9
Oma pääoma yhteensä                  30,7           25,5
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat              3,0            0,8
Varaukset                             0,6            0,3
Korolliset velat                     14,7            1,8
Muut velat                            0,4            0,4
Pitkäaikaiset velat yhteensä         18,7            3,3
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat              13,7           10,2
Kauden verotettavaan tuloon
perustuvat verovelat                  0,4            0,1
Lyhytaikaiset korolliset velat        2,7            1,5
Lyhytaikaiset velat yhteensä         16,8           11,8
Velat yhteensä                       35,5           15,1
Oma pääoma ja velat yhteensä         66,2           40,6

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA        01-12/          01-12/
Me                                   2006           2005

Liiketoiminnan rahavirrat
Katsauskauden voitto                  5,7            4,4
Oikaisut:
Liiketoimet, joihin ei liity
maksutapahtumaa                       5,1            4,0
Korkokulut ja –tuotot ja verot        2,5            1,8
Käyttöpääoman muutos                  0,8            1,8
Maksetut ja saadut korot
ja maksetut verot                    -2,1           -1,5
Liiketoiminnan nettorahavirta        12,0           10,5

Investointien rahavirrat
Tytäryritysten hankinta             -11,0
Osakkuusyritysten hankinta ja niille
myönnetyt lainat                                    -0,1
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin          -10,1           -5,1
Investointeihin saadut avustukset
ja hyödykkeiden myynti                1,0            0,3
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahavarat, muutos                        0,8
Investointien nettorahavirta        -20,1           -4,1

Rahoituksen rahavirrat
Pitkäaikaisten lainojen nostot       15,3
Pitkäaikaisten lainojen
takaisinmaksut                       -3,8           -5,3
Voitonjako                           -2,6           -2,1
Rahoituksen nettorahavirta            8,9           -7,4

Rahavarojen muutos                    0,8           -1,0

Rahavarat tilikauden alussa           4,1            5,1
Rahavarat tilikauden lopussa          4,9            4,1

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
                                     2006      2005

Tilauskanta (31.12) Me               10,4       9,2
Bruttoinvestoinnit, Me               24,1       4,8
Bruttoinvestoinnit, %/Lv             29,4       8,1
Henkilöstö keskimäärin                664       514

Osakekohtainen tulos,  euro          0,16      0,12
Osakekohtainen oma pääoma, euro      0,83      0,70
Sijoitetun pääoman tuotto, %         21,7      20,7
Omavaraisuusaste, %                  46,4      63,0
Gearing, %                           40,9      -3,1
Current ratio                         1,5       1,6

Osakkeiden lukumäärä keskimäärin 36784755  36425540
Osakkeiden lukumäärä 31.12.      37143970  36425540

LASKELMA KONSERNIN OMAN
PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Me

                      Osake-    Yli-Muunto-      Ker-  Yht.
                      pääoma kurssi-   erot    tyneet
                             rahasto          voitto-
                                                varat

Oma pääoma 1.1.2006      6,2     5,4    0,0      13,9  25,5
Muuntoerot                              0,0             0,0
Suoraan omaan pää-
omaan kirjatut erät                              -0,1  -0,1
Tilikauden voitto                                 5,7   5,7
Osingonjako                                      -2,5  -2,5
Osakeanti                0,1     2,0                    2,1
Oma pääoma 31.12.2006    6,3     7,4    0,0      17,0  30,7

Oma pääoma 1.1.2005      6,2     5,4    0,0      11,6  23,2
Muuntoerot                              0,0             0,0
Tilikauden voitto                                 4,4   4,4
Osingonjako                                      -2,1  -2,1
Oma pääoma 31.12.2005    6,2     5,4    0,0      13,9  25,5

SEGMENTTI-INFORMAATIO
Liiketoiminta-alueet                     01-12/       1-12/
Me                                        2006         2005
Liikevaihto                                82,1        58,6
Vuolukivitulisijat-liiketoiminta           61,3        52,2
Luonnonkivituotteet-liiketoiminta           7,3         6,4
Keraamiset tuotteet-liiketoiminta          13,5

Liikevoitto                                 8,2         6,3
Vuolukivitulisijat-liiketoiminta            9,8         8,8
Luonnonkivituotteet-liiketoiminta           0,3         0,2
Keraamiset tuotteet-liiketoiminta           1,2
Konsernin kohdistamattomat kulut           -3,1        -2,7

SEGMENTTI-INFORMAATIO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
                      Q4/   Q3/   Q2/   Q1/   Q4/   Q3/   Q2/  Q1/
                     2006  2006  2006  2006  2005  2005  2005 2005
Liiketoiminta-alueet

Liikevaihto          24,4  20,5  20,9  16,3  17,6  13,4  14,6 13,1
Vuolukivitulisijat-
liiketoiminta        17,6  14,2  14,9  14,6  15,9  12,1  12,8 11,4
Luonnonkivituotteet-
liiketoiminta         1,8   1,7   2,1   1,7   1,7   1,3   1,8  1,7
Keraamiset tuotteet-
liiketoiminta         5,0   4,6   3,9

Liikevoitto           2,4   2,4   1,7   1,7   2,7   1,8   1,5  0,3
Vuolukivitulisijat-
liiketoiminta         2,5   2,2   2,8   2,3   3,2   2,5   2,1  0,9
Luonnonkivituotteet-
liiketoiminta         0,0   0,2   0,0   0,1   0,1  -0,1   0,1  0,1
Keraamiset tuotteet-
liiketoiminta         0,7   0,7  -0,2
Konsernin kohdistamat-
tomat kulut          -0,8  -0,7  -0,9  -0,7  -0,6  -0,7  -0,7 -0,7

ANNETUT VAKUUDET, VASTUUSITOUMUKSET
JA MUUT VASTUUT
Me                                          12/2006 12/2005
Rahalaitoslainat ja muut pitkä-
aikaiset velat, joiden vakuudeksi
annettu kiinnityksiä ja pantteja               17,4     2,9
Annetut kiinnitykset ja pantit                 27,7    10,8
Muut omasta puolesta annetut
kiinnitykset ja pantit                          2,1     1,7
Leasingvastuut                                  0,0
Johdannaissopimukset
Koronvaihtosopimukset,
nimellisarvo                                    8,3
Koronvaihtosopimukset,
käypä arvo                                      0,1

Johdannaissopimusten käypä arvo on 31.12. markkinahinnan
perusteella laskettu voitto tai tappio sopimuksen sulkemisesta.

SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.12.2006

Osakkaan nimi                            Osakkeet            Osuus
                                                      äänivallasta
Vauhkonen Reijo                         4 160 146           24,3 %
Vauhkonen Heikki                        2 997 706           24,1 %
Elo Eliisa                              2 957 020            5,9 %
Virtaala Matti                          2 420 346           11,9 %
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö
Ilmarinen                               1 902 380            1,5 %
Mutanen Susanna                         1 643 800            7,2 %
Vauhkonen Mikko                           800 700            3,6 %
Paatero Ilkka                             718 430            0,6 %
Nuutinen Tarja                            674 540            3,5 %
Fondita Nordic Small Cap
Placfond                                  619 000            0,5 %
Muut osakkaat                          18 249 902           16,9 %
Tilintarkastusta ei ole vielä suoritettu.

Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj ja tytäryhtiöt
Kermansavi Oy, Kivia Oy, AWL-Marmori Oy, Tulikivi U.S., Inc ja OOO
Tulikivi. Konserniyrityksiä ovat lisäksi Tulikivi Vertriebs GmbH
ja The New Alberene Stone Company, Inc., joilla ei ole enää
liiketoimintaa. Emoyhtiöllä on Saksassa kiinteä toimipaikka
Tulikivi Oyj Niederlassung Deutschland. Konsernin osakkuusyhtiöitä
ovat Stone Pole Oy ja Leppävirran Matkailukeskus Oy.

TULIKIVI OYJ

Hallitus
Matti Virtaala, hallituksen puheenjohtaja

Jakelu:  Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000,
www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
- toimitusjohtaja Juha Sivonen

Tulikivi Oyj julkistaa vuoden 2006 tilinpäätöstiedot keskiviikkona
7. helmikuuta 2007 klo 08.45.

Analyytikko- ja lehdistötilaisuus järjestetään samana päivänä klo
09.00 alkaen Helsingin Pörssiklubilla, Fabianinkatu 14 A, 00100
Helsinki.

TULIKIVI OYJ

Juha Sivonen
toimitusjohtaja

  Lisätietoja:
  - Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000, www.tulikivi.com
  - toimitusjohtaja Juha Sivonen

  Jakelu:  - Helsingin Pörssi, - Keskeiset tiedotusvälineet
 
Pörssinoteerattu perheyritys Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt
muodostavat Tulikivi-konsernin,  joka on maailman suurin varaavien
tulisijojen valmistaja.  Konserni tunnetaan Tulikivi-
vuolukiviuuneista ja luonnonkivituotteista sekä Kermansavi-
uuneista ja käyttökeramiikasta.  Konsernin liikevaihto on noin 75
Me,  josta viennin osuus on noin puolet.  Konsernilla on seitsemän
tuotantolaitosta, ja sen palveluksessa on noin 700 henkilöä.
www.tulikivi.com

  Tulikivi Oyj julkaisee vuoden 2006 tilinpäätöstiedotteen
         7.2.2007. Vuosikertomus julkistetaan viikolla 12.
         Varsinainen yhtiökokous pidetään 13.4.2007.
         
         Vuonna 2007 julkaistaan seuraavat osavuosikatsaukset:
         - tammi-maaliskuuta        20.4.2007
         - tammi-kesäkuulta         20.7.2007
         - tammi-syyskuulta         22.10.2007
         
         
         Tiedotteet julkaistaan suomeksi ja englanniksi.  Ne ovat
         julkaisemisen jälkeen nähtävissä yhtiön internetsivuilla
         osoitteessa www.tulikivi.com.
         
         TULIKIVI OYJ
         
         
         Juha Sivonen
         toimitusjohtaja

Jakelu   Helsingin Pörssi
         Keskeiset tiedotusvälineet

Tulikivi-konsernin tulisijojen myynti kotimaassa keskitetään
erikoismyymälöihin vuoden 2007 alusta. Yli 30 Tulikivi-studion
valikoimissa ovat Tulikivi- ja Kermansavi-tulisijat. Tavoitteena
on myynnin lisääminen, kustannustehokkuus ja konsernin kotimaan
markkinaosuuden kasvattaminen.

Yhteensä yli kolmekymmentä Tulikivi-studiota ja Kermansavi-
uunimyymälää yhdistyvät vuoden alusta uudeksi jakelutieksi,
Tulikivi-studio-ketjuksi. Ketjua  kasvatetaan neljänkymmenenviiden
myymälän laajuiseksi.

Tulikivi-konserni osti Kermansavi Oy:n keväällä 2006. Nyt
tapahtuva jakelutien ja uuniliiketoiminnan yhdistäminen tuo
synergia-etuja ja vahvistaa Tulikivi-brändiä. Tavoitteena on
myynnin lisääminen, kustannustehokkuus ja konsernin kotimaan
markkinaosuuden kasvattaminen.

Tulikivi-studiot tarjoavat asiakkaille asiantuntevaa palvelua
kaikissa tulisijan hankintaan liittyvissä kysymyksissä. Saman
katon alla ovat niin Tulikiven vuolukiviset tulisijat kuin
Kermansaven kaakeliuunit. Tulikivi on varaavien uunien
markkinajohtaja, ja yksilölliset Kermansavi-uunit ovat
kasvattaneet voimakkaasti suosiotaan viime vuosina.

Myös Tulikiven asiantunteva uunimestariverkosto jatkaa asiakkaiden
palvelemista. Kotimaan noin 150 uunimestaria tekevät kotikäyntejä
asiakkaiden luokse ja hoitavat kattavasti uunien asennuspalvelua.

Muutoksen myötä keskusliikkeisiin kuuluvat K-Raudat, Rautiat,
Rautanetit, Agrimarketit, Hartmanit, Carlsonit ja Bauhausit eivät
enää 31.12.2006 jälkeen myy Tulikivi-uuneja.

Uuniliiketoiminnan jakelutien muutos ei vaikuta Tulikiven
luonnonkivituotteisiin tai Kermansavi-astioihin, joita myydään
entiseen tapaan nykyisissä jakeluteissä.

TULIKIVI OYJ

Juha Sivonen
toimitusjohtaja

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Juha Sivonen 0207 636 280 ja
Markkinointijohtaja Heikki Vauhkonen, Tulikivi Oyj, puh. 0207 636
555

Jakelu:  Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet

Pörssinoteerattu perheyritys Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt
muodostavat Tulikivi-konsernin, joka on maailman suurin varaavien
tulisijojen valmistaja. Konserni tunnetaan Tulikivi-
vuolukiviuuneista ja luonnonkivituotteista sekä Kermansavi-
uuneista ja käyttökeramiikasta. Konsernin liikevaihto on noin 75
me, josta viennin osuus on noin puolet.  Konsernilla on seitsemän
tuotantolaitosta, ja sen palveluksessa on noin 700 henkilöä.
www.tulikivi.com

- Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 40,5 %.
Vertailukelpoisen liikevaihdon kasvu oli 19,8 %.
- Katsauskauden liikevaihto oli 57,7 (41,1) me. Vertailukelpoinen
liikevaihto oli 49,2 me.
- Konsernin voitto ennen veroja oli 5,4 (3,4) me.
Vertailukelpoinen voitto ennen veroja oli 5,1 me.
- Liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli 6,1 (3,3) me.
- Tilauskanta katsauskauden päättyessä oli 12,4 (8,8) me.

Muutokset konsernirakenteessa ja segmenttiraportoinnissa
Kermansavi Oy:n osakekanta siirtyi Tulikivi Oyj:n omistukseen
3.4.2006. Konsernin liiketoiminta jakaantuu nyt kolmeen
liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat vuolukivitulisijat-
liiketoiminta, luonnonkivituotteet-liiketoiminta ja keraamiset
tuotteet-liiketoiminta. Vuolukivitulisijat-liiketoimintaan
kuuluvat vuolukiviset tulisijat ja kamiinoiden verhouskivet.
Luonnonkivituotteet-liiketoimintaan kuuluvat kotien
sisustuskivituotteet ja kivitoimitukset rakennuskohteisiin.
Keraamiset tuotteet-liiketoimintaan kuuluvat Kermansavi-tulisijat
ja –astiat.

Liikevaihto ja tulos
Konsernin liikevaihto oli 57,7 miljoonaa euroa (41,1 miljoonaa
euroa tammi-syyskuu 2006). Liikevaihto kasvoi katsauskaudella
yhteensä 40,5 prosenttia ja vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi
19,8 prosenttia. Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan liikevaihto oli
43,7 (36,3) miljoonaa euroa, luonnonkivituotteet-liiketoiminnan
liikevaihto 5,5 (4,8) miljoonaa euroa ja keraamiset tuotteet-
liiketoiminnan liikevaihto oli 8,5 miljoonaa euroa.

Viennin osuus liikevaihdosta oli 29,1 (20,4) miljoonaa euroa eli
50,4 (48,1) prosenttia. Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan vienti
kasvoi katsauskaudella 41,0 prosenttia. Suurimmat vientimaat
olivat Saksa ja Ruotsi. Kotimaan liikevaihto oli 28,6 (20,7)
miljoonaa euroa.

Konsernin liikevoitto oli 5,8 (3,5) miljoonaa euroa.
Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan liikevoitto oli 7,3 (5,5)
miljoonaa euroa, luonnonkivituotteet-liiketoiminnan 0,3 (0,1)
miljoonaa euroa, keraamiset tuotteet-liiketoiminnan 0,5 miljoonaa
euroa ja liiketoiminnoille kohdistamattomat kulut 2,3 (2,1)
miljoonaa euroa.  Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan kolmannen
vuosineljänneksen kuluihin sisältyi uuden malliston esitekuluja
kertakirjauksena yhteensä 0,5 miljoonaa euroa. Konsernin voitto
ennen veroja oli 5,4 (3,4) miljoonaa euroa. Konsernin
vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 5,1 miljoonaa euroa.
Osakekohtainen tulos oli 0,11 (0,07) euroa.

Rahoitus ja investoinnit
Konsernin rahoitusasema on hyvä. Liiketoiminnan rahavirta ennen
investointeja oli 6,1 (3,3) miljoonaa euroa. Konsernin
nettorahoituskulut olivat 0,4 (0,1) miljoonaa euroa.

Omavaraisuusaste oli 44,9 prosenttia (58,0 prosenttia 30.9.2005).
Korollisten nettovelkojen suhde omaan pääomaan eli gearing oli
56,8 (23,2) prosenttia. Current ratio oli 1,8 (1,8).
Osakekohtainen oma pääoma oli 0,78 (0,65) euroa.

Konsernin bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 19,5 (4,0)
miljoonaa euroa. Kermansavi Oy:n osakekannan kauppahinta oli 13,1
miljoonaa euroa. Tuotanto- ja louhosinvestoinnit olivat 6,2 (3,6)
miljoonaa euroa. Näistä merkittävin on käyttöönottovaiheessa oleva
noin 5 miljoonan euron suuruinen tehdasinvestointi Juukaan.

Katsauskaudella aloitettiin uuden uunimalliston myynti ja
toimitukset asiakkaille. Uusissa tuotteissa palamistekniikka ja
hyötysuhde ovat alansa huippua. Tuotteet valmistetaan juuri
valmistuneessa uudessa tehtaassa.

Tammikuussa 2006 saadun tutkimusluvan mukaiset kivitutkimukset
Karhumäellä on päätetty, koska esiintymän vuolukivi ei ole
osoittautunut taloudellisesti hyödyntämiskelpoiseksi nykyisten
tuotteiden valmistamiseen.  Tulikivi on päättänyt laajentaa
kiviesiintymien tutkimusta uusille alueille Venäjän Karjalassa
yhteistyössä Karjalan Tasavallan Tiedeakatemian Geologian
Instituutin ja Suomen Geologian Tutkimuskeskuksen kanssa.

Henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 632
(509) henkilöä, mistä Kermansavi Oy:n henkilöstön osuus oli 96
henkilöä.

Osakkeiden lukumäärä, osakepääoman korotus ja hallituksen
valtuutukset
Tulikivi Oyj:n osakkeiden lukumäärä lisättiin katsauskaudella
nelinkertaiseksi osakepääomaa korottamatta jakamalla yksi vanha
osake neljään uuteen osakkeeseen. Osakkeiden uusi nimellisarvo on
0,17 euroa. Osakkeiden lukumäärän lisäys tuli voimaan 21.4.2006.

Katsauskaudella korotettiin yhtiön osakepääomaa suunnatulla
osakeannilla Kermansavi Oy:n kaupan ehtoihin liittyen 122 133,10
eurolla vastaten 718 430 uutta A-osaketta. Uudet A-osakkeet
tulivat kaupankäynnin kohteeksi pörssilistalla 3.7.2006.

Hallituksella on valtuutus omien osakkeiden ostamiseen ja
vastaavasti niiden luovuttamiseen. Yhtiön A-sarjan osakkeita
voidaan hankkia enintään 2 688 552 kappaletta ja yhtiön K-sarjan
osakkeita enintään 954 000 kappaletta.

Hallituksella on valtuutus osakepääoman korottamiseen siten, että
osakepääomaa voidaan korottaa enintään 1 238 468 eurolla antamalla
merkittäväksi enintään 7 285 108 uutta A-osaketta hallituksen
määräämään hintaan ja hallituksen määräämin ehdoin. Valtuutus
sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen
syy.

A-osakkeen kurssikehitys ja vaihto
Osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana 3 871 093 kappaletta
vastaten 19,7 miljoonaa euroa. Osakkeen ylin kaupankäyntikurssi
oli 4,05 euroa ja alin 2,04 euroa. Katsauskauden päätöskurssi oli
3,69 euroa.

Tulevaisuuden näkymät
Aktiivinen rakentaminen jatkuu Tulikiven markkina-alueilla.
Lämmitysenergian hinta pysyy korkealla tasolla.  Yhtiö panostaa
edelleen jakeluteiden kehittämiseen eri markkina-alueilla. Uuden
malliston vaikutus yhtiön kilpailukykyyn on positiivinen.
Tulisijatuotteiden kysynnän odotetaan edelleen olevan vilkasta.
Konsernin kuluvan vuoden liikevaihto ja tulos ylittävät
merkittävästi edellisen vuoden tason.

Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja
arvostamisperiaatteiden mukaisesti. Tulikivi-konsernissa on
sovellettu osavuosikatsauksen laatimisessa samoja
laadintaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2005.

KONSERNITULOSLASKELMA
Me                   1-9/   1-9/   Muu-  1-12/   7-9/   7-9/  Muu-
                     2006   2005   tos,   2005   2006   2005  tos,
                                      %                          %
Liikevaihto          57,7   41,1   40,5   58,6   20,5   13,4  53,4
Liiketoiminnan muut
tuotot                0,5    0,2           0,3    0,2    0,1
Valmiiden ja kesken-
eräisten tuotteiden
varastojen muutos    -0,3   -0,8          -1,0   -0,2   -0,4
Valmistus omaan
käyttöön              0,7    0,9           1,2    0,2    0,3

Aineiden ja tarvik-
keiden käyttö         9,8    6,9           9,7    3,5    2,2
Ulkopuoliset palvelut 7,2    4,8           6,6    3,0    1,6
Työsuhde-etuuksista
aiheutuvat kulut     20,2   14,8          21,0    6,6    4,5
Poistot               3,7    3,0           4,0    1,4    1,0
Liiketoiminnan muut
kulut                11,9    8,4          11,5    4,1    2,3

Liikevoitto           5,8    3,5   61,4    6,3    2,3    1,8  30,6
%:a liikevaihdosta   10,0    8,7          10,7   11,3   13,3
Rahoituskulut (netto)-0,4   -0,1          -0,1   -0,2
Osuus osakkuusyhtiön
tuloksesta                                -0,1

Voitto ennen veroja   5,4    3,4   56,3    6,1    2,1    1,7  20,4
%:a liikevaihdosta    9,3    8,4          10,3   10,3   13,1
Tuloverot             1,4    0,9           1,7    0,5    0,4

Katsauskauden voitto  4,0    2,5   55,6    4,4    1,6    1,3  17,5

Emoyhtiön omistajille
kuuluvasta voitosta
laskettu osakekohtainen
tulos (EUR)
laimentamaton ja
laimennettu          0,11   0,07          0,12

KONSERNITASE
Me                                  09/06     09/05          12/05
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet                            0,9       0,9            1,0
Rakennukset                           9,0       6,3            6,2
Koneet ja kalusto                    11,9       8,6            8,1
Muut aineelliset hyödykkeet           0,7       0,8            0,8
Ennakkomaksut                         1,9                      0,2
Aineettomat hyödykkeet
Konserniliikearvo                     3,9       0,6            0,6
Muut aineettomat hyödykkeet          10,3       3,6            4,1
Sijoituskiinteistöt                   0,2       0,2            0,2
Myytävissä olevat sijoitukset         0,1       0,1            0,1
Saamiset                                                       0,2
Laskennalliset verosaamiset           0,5       0,6            0,5
Pitkäaikaiset varat yhteensä         39,4      21,7           22,0
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus                      10,6       7,0            7,0
Myyntisaamiset                       10,7       9,0            6,5
Kauden verotettavaan tuloon
perustuvat verosaamiset                        0,5
Muut saamiset                         1,5       0,7            0,8
Ennakkomaksut                                                  0,2
Rahavarat                             2,4       2,0            4,1
Lyhytaikaiset varat yhteensä         25,2      19,2           18,6
Varat yhteensä                       64,6      40,9           40,6

OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma
Osakepääoma                           6,3       6,2            6,2
Ylikurssirahasto                      7,4       5,4            5,4
Muuntoerot                                      0,1
Kertyneet voittovarat                15,3      12,0           13,9
Oma pääoma yhteensä                  29,0      23,7           25,5
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat              2,8       0,8            0,8
Varaukset                             0,4       0,2            0,3
Korolliset velat                     17,9       5,1            1,8
Muut velat                            0,4       0,4            0,4
Pitkäaikaiset velat yhteensä         21,5       6,5            3,3
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat              12,9       8,3           10,2
Kauden verotettavaan tuloon
perustuvat verovelat                  0,3                      0,1
Lyhytaikaiset korolliset velat        0,9       2,4            1,5
Lyhytaikaiset velat yhteensä         14,1      10,7           11,8
Velat yhteensä                       35,6      17,2           15,1
Oma pääoma ja velat yhteensä         64,6      40,9           40,6

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA        01-09/    01-09/         01-12/
Me                                   2006      2005           2006

Liiketoiminnan rahavirrat
Katsauskauden voitto                  4,0       2,5            4,4
Oikaisut:
Liiketoimet, joihin ei liity
maksutapahtumaa                       3,6       3,0            4,0
Korkokulut ja –tuotot ja verot        1,8       1,0            1,8
Käyttöpääoman muutos                 -1,8      -2,0            1,8
Maksetut ja saadut korot
ja maksetut verot                    -1,4      -1,2           -1,5
Liiketoiminnan nettorahavirta         6,1       3,3           10,5

Investointien rahavirrat
Tytäryritysten hankinta vähennettynä
hankintahetken rahavaroilla         -10,6
Osakkuusyritysten hankinta ja niille
myönnetyt lainat                                              -0,1
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin           -8,2      -4,1           -5,1
Investointeihin saadut avustukset
ja hyödykkeiden myynti                0,7       0,2            0,3
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahavarat, muutos                   0,7            0,8
Investointien nettorahavirta        -18,1      -3,2           -4,1

Rahoituksen rahavirrat
Lainojen nostot                      15,4       2,2
Lainojen takaisinmaksut              -2,5      -3,3           -5,3
Maksetut osingot                     -2,6      -2,1           -2,1
Rahoituksen nettorahavirta           10,3      -3,2           -7,4

Rahavarojen muutos                   -1,7      -3,1           -1,0

Rahavarat tilikauden alussa           4,1       5,1            5,1
Rahavarat tilikauden lopussa          2,4       2,0            4,1

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
                                    09/06     09/05          12/05

Tilauskanta (30.9.), Me              12,4       8,8            9,2
Bruttoinvestoinnit, Me               19,5       4,0            5,1
Bruttoinvestoinnit, %/Lv             33,8       9,8            8,7
Henkilöstö keskimäärin                632       509            514

Osakekohtainen tulos, euro           0,11      0,07           0,12
Osakekohtainen oma pääoma, euro      0,78      0,65           0,70
Omavaraisuusaste, %                  44,9      58,0           63,0
Gearing, %                           56,8      23,2           -3,1
Current ratio                         1,8       1,8            1,6

Osakkeiden lukumäärä keskimäärin 36667648  36425540       36425540
Osakkeiden lukumäärä 30.9.       37143970  36425540       36425540

LASKELMA KONSERNIN OMAN
PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Me
                  Osake-    Yli-  Muunto- Osingon-     Ker-   Yht.
                  pääoma kurssi-     erot     jako   tyneet
                         rahasto                    voitto-
                                                      varat

Oma pääoma 1.1.2006  6,2     5,4                       13,9   25,5
Muuntoerot                            0,0                      0,0
Suoraan omaan pää-
omaan kirjatut erät                                    -0,1   -0,1
Katsauskauden voitto                                    4,0    4,0
Osingonjako                                   -2,5            -2,5
Osakeanti            0,1     2,0                               2,1
Oma pääoma 30.9.2006 6,3     7,4      0,0     -2,5     17,8   29,0

Oma pääoma 1.1.2005  6,2     5,4                       11,6   23,2
Muuntoerot                            0,1                      0,1
Katsauskauden voitto                                    2,5    2,5
Osingonjako                                   -2,1            -2,1
Oma pääoma 30.9.2005 6,2     5,4      0,1     -2,1     14,1   23,7

SEGMENTTI-INFORMAATIO
Liiketoiminta-alueet               01-09/      01-09/        1-12/
Me                                  2006        2005          2005
Liikevaihto                          57,7        41,1         58,6
Vuolukivitulisijat-liiketoiminta     43,7        36,3         52,2
Luonnonkivituotteet-liiketoiminta     5,5         4,8          6,4
Keraamiset tuotteet-liiketoiminta     8,5

Liikevoitto                           5,8         3,5          6,3
Vuolukivitulisijat-liiketoiminta      7,3         5,5          8,8
Luonnonkivituotteet-liiketoiminta     0,3         0,1          0,2
Keraamiset tuotteet-liiketoiminta     0,5
Konsernin kohdistamattomat kulut     -2,3        -2,1         -2,7

SEGMENTTI-INFORMAATIO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
                          Q3/   Q2/   Q1/   Q4/   Q3/   Q2/    Q1/
                         2006  2006  2006  2005  2005  2005   2005
Liiketoiminta-alueet

Liikevaihto              20,5  20,9  16,3  17,6  13,4  14,6   13,1
Vuolukivitulisijat-
liiketoiminta            14,2  14,9  14,6  15,9  12,1  12,8   11,4
Luonnonkivituotteet-
liiketoiminta             1,7   2,1   1,7   1,7   1,3   1,8    1,7
Keraamiset tuotteet-
liiketoiminta             4,6   3,9

Liikevoitto               2,4   1,7   1,7   2,7   1,7   1,5    0,3
Vuolukivitulisijat-
liiketoiminta             2,2   2,8   2,3   3,2   2,5   2,1    0,9
Luonnonkivituotteet-
liiketoiminta             0,2   0,0   0,1   0,1  -0,1   0,1    0,1
Keraamiset tuotteet-
liiketoiminta             0,7  -0,2
Konsernin kohdistamattomat
kulut                    -0,7  -0,9  -0,7  -0,6  -0,7  -0,7   -0,7

ANNETUT VAKUUDET, VASTUUSITOUMUKSET
JA MUUT VASTUUT
Me                                  09/2006 09/2005            12/
                                                              2005
Rahalaitoslainat ja muut pitkä-
aikaiset velat, joiden vakuudeksi
annettu kiinnityksiä ja pantteja       19,2     6,3            2,9
Annetut kiinnitykset ja pantit         28,3    10,8           10,8
Muut omasta puolesta annetut
kiinnitykset ja pantit                  1,7     1,7            1,7
Leasingvastuut                          0,1
Johdannaissopimukset
Koronvaihtosopimukset,
nimellisarvo                            8,3
Koronvaihtosopimukset,
käypä arvo                              0,0

Johdannaissopimusten käypä arvo on 30.9. markkinahinnan
perusteella laskettu voitto tai tappio sopimuksen sulkemisesta.

Ympäristövastuut
Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön perusteella konsernilla on
maisemointivelvoitteita, jotka on täytettävä louhoksia aikanaan
lopetettaessa.  Velvoitteiden määrä ei ole luotettavasti
arvioitavissa, mutta sen ei odoteta olevan merkittävä.

SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 30.9.2006

Osakkaan nimi                            Osakkeet            Osuus
                                                      äänivallasta
Vauhkonen Reijo                         4 160 146           24,3 %
Vauhkonen Heikki                        2 997 706           24,1 %
Elo Eliisa                              2 957 020            5,9 %
Virtaala Matti                          2 420 346           11,9 %
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö
Ilmarinen                               1 902 380            1,5 %
Mutanen Susanna                         1 643 800            7,2 %
Vauhkonen Mikko                           800 700            3,6 %
Paatero Ilkka                             718 430            0,6 %
Nuutinen Tarja                            674 540            3,5 %
Erikoissijoitusrahasto
Phoebus                                   600 000            0,5 %
Muut osakkaat                          18 268 902           16,9 %

Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj ja tytäryhtiöt
Kermansavi Oy, Kivia Oy, AWL-Marmori Oy, Tulikivi U.S., Inc ja OOO
Tulikivi. Konserniyrityksiä ovat lisäksi Tulikivi Vertriebs GmbH
ja The New Alberene Stone Company, Inc., joilla ei ole enää
liiketoimintaa. Emoyhtiöllä on Saksassa kiinteä toimipaikka
Tulikivi Oyj Niederlassung Deutschland. Konsernilla on
osakkuusyhtiö Stone Pole Oy.

TULIKIVI OYJ

Hallitus
Matti Virtaala, hallituksen puheenjohtaja

Jakelu:  Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000,
www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
- toimitusjohtaja Juha Sivonen

- Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 34,2 %.
Vertailukelpoisen liikevaihdon kasvu oli 20,3 %.
- Katsauskauden liikevaihto oli 37,2 (27,7) me. Vertailukelpoinen
liikevaihto oli 33,3 me.
- Konsernin voitto ennen veroja oli 3,3 (1,7) me.
Vertailukelpoinen voitto ennen veroja oli 3,5 me.
- Liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli 4,0 (1,4) me.
- Tilauskanta katsauskauden päättyessä oli 12,6 (5,0) me.
- Kermansavi Oy:n liiketoiminnan haltuunotto on sujunut
suunnitellusti.

Muutokset konsernirakenteessa ja segmenttiraportoinnissa
Kermansavi Oy:n osakekanta siirtyi Tulikivi Oyj:n omistukseen
3.4.2006. Konsernin liiketoiminta jakaantuu nyt kolmeen
liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat vuolukivitulisijat-
liiketoiminta, luonnonkivituotteet-liiketoiminta ja keraamiset
tuotteet-liiketoiminta. Vuolukivitulisijat-liiketoimintaan
kuuluvat vuolukiviset tulisijat ja kamiinoiden verhouskivet.
Luonnonkivituotteet-liiketoimintaan kuuluvat kotien
sisustuskivituotteet ja kivitoimitukset rakennuskohteisiin.
Keraamiset tuotteet-liiketoimintaan kuuluvat Kermansavi-tulisijat
ja –astiat.

Liikevaihto ja tulos
Konsernin liikevaihto oli 37,2 (27,7)miljoonaa euroa. Liikevaihto
kasvoi katsauskaudella yhteensä 34,2 prosenttia ja
vertailukelpoinen liikevaihto 20,3 prosenttia. Vuolukivitulisijat-
liiketoiminnan liikevaihto oli 29,5 (24,2) miljoonaa euroa,
luonnonkivituotteet-liiketoiminnan liikevaihto 3,8 (3,5) miljoonaa
euroa ja keraamiset tuotteet-liiketoiminnan liikevaihto oli 3,9
miljoonaa euroa.

Viennin osuus liikevaihdosta oli 20,0 (14,0) miljoonaa euroa eli
53,8 (50,5) prosenttia. Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan vienti
kasvoi katsauskaudella 42,4 prosenttia. Suurimmat vientimaat
olivat Saksa ja Ruotsi. Kotimaan liikevaihto oli 17,2 (13,7)
miljoonaa euroa.

Konsernin liikevoitto oli 3,4 (1,8) miljoonaa euroa.
Vuolukivitulisijat-liiketoiminnan liikevoitto oli 5,1 (3,0)
miljoonaa euroa, luonnonkivituotteet-liiketoiminnan 0,1 (0,2)
miljoonaa euroa, keraamiset tuotteet-liiketoiminnan    -0,2
miljoonaa euroa ja liiketoiminnoille kohdistamattomat kulut 1,6
(1,4) miljoonaa euroa. Keraamiset tuotteet-liiketoiminnan
tulokseen vaikuttivat   Kermansavi Oy:n hankintamenon
kohdistamisesta vaihto-omaisuudelle ja tilauskannalle johtuneet
kertaluontoiset kulukirjaukset 0,4 miljoonaa euroa. Konsernin
voitto ennen veroja oli 3,3 (1,7) miljoonaa euroa. Konsernin
vertailukelpoinen tulos ennen veroja oli 3,5 miljoonaa euroa.
Osakekohtainen tulos oli 0,07 (0,03) euroa.

Rahoitus ja investoinnit
Konsernin rahoitusasema on hyvä. Liiketoiminnan rahavirta ennen
investointeja oli 4,0 (1,4) miljoonaa euroa. Konsernin
käyttöpääoma kasvoi katsauskaudella 0,8 (1,5) miljoonaa euroa.
Konsernin nettorahoituskulut olivat 0,2 (0,1) miljoonaa euroa.

Omavaraisuusaste oli 44,3 prosenttia (55,8 prosenttia 30.6.2005).
Korollisten nettovelkojen suhde omaan pääomaan eli gearing oli
58,5 (28,0) prosenttia. Current ratio oli 1,7 (1,7).
Osakekohtainen oma pääoma oli 0,74 (0,61) euroa.

Konsernin tuotanto- ja louhosinvestoinnit olivat 5,0 (2,6)
miljoonaa euroa.
Merkittävin investointi on meneillään oleva tehdasinvestointi
Juukaan. Uusi tehdas otetaan käyttöön syyskuun aikana.

Katsauskaudella esiteltiin markkinoille uuden sukupolven
uunimallisto, jossa tuotteiden palamistekniikka ja hyötysuhde ovat
alansa huippua. Tuotteet valmistetaan uudessa tehtaassa, ja ne
tulevat myyntiin syyskuun aikana.

Katsauskaudella hankittiin Kermansavi Oy:n osakekanta mm.
tuotevalikoiman ja potentiaalisen asiakaskunnan laajentamiseksi.
Kauppahinta oli 13,1 miljoonaa euroa, josta 2,1 miljoonaa euroa
suoritettiin Tulikivi Oyj:n A-osakkeilla. Kermansavi Oy:n
osakkeiden hankintamenoon sisältyy kauppahinnan lisäksi muita
hankinnasta aiheutuneita kuluja yhteensä 0,4 miljoonaa euroa.
Kermansavi Oy:n hankintahetken oma pääoma oli 4,3 miljoonaa euroa.
Hankintamenosta on kohdistettu omaisuus- ja velkaerien
kirjanpitoarvojen lisäksi jakelutielle ja tavaramerkille 6,1
miljoonaa euroa, koneille ja laitteille 1,8 miljoonaa euroa,
vaihto-omaisuudelle ja tilauskannalle 0,4 miljoonaa euroa,
liikearvolle 3,0 miljoonaa euroa ja laskennallisille veroveloille
2,2 miljoonaa euroa.

Katsauskaudella aloitettiin Venäjällä kivitutkimukset kivivarojen
tutkimiseen ja tuotannolliseen käyttöön oikeuttavan
hyödyntämisluvan puitteissa.

Henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 638
(499) henkilöä ja katsauskauden päättyessä 759 (550) henkilöä.
Lukuun sisältyy Kermansavi Oy:n henkilöstön määrä, joka oli
katsauskauden päättyessä 156 henkilöä.

Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksiä

Osingonjako
Tulikivi Oyj:n 6. huhtikuuta 2006 pidetty varsinainen yhtiökokous
päätti jakaa osinkoa hallituksen esityksen mukaisesti A-sarjan
osakkeelle 0,280 euroa ja K-sarjan osakkeelle 0,273 euroa eli
yhteensä 2,5 miljoonaa euroa.

Hallintoelimet
Emoyhtiön ja liiketoimintaa harjoittavien tytäryhtiöiden
hallituksen jäseniksi valittiin piispa Ambrosius, Juhani Erma,
Eero Makkonen, Aimo Paukkonen, Heikki Vauhkonen, Reijo Vauhkonen
ja Matti Virtaala. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi
Matti Virtaalan ja varapuheenjohtajaksi Heikki Vauhkosen.
Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy
Helsingistä.

Osakkeiden lukumäärän lisääminen ja yhtiöjärjestyksen muutos
Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen osakkeiden lukumäärän
lisäämiseksi nelinkertaiseksi osakepääomaa korottamatta jakamalla
yksi vanha osake neljään uuteen osakkeeseen. Osakkeiden uusi
nimellisarvo on 0,17 euroa. Osakkeiden lukumäärän lisäys tuli
voimaan 21.4.2006. Yhtiökokous hyväksyi osakkeiden lukumäärän
lisäämiseen liittyneet yhtiöjärjestyksen 3 ja 4 pykälien
muutokset.

Valtuutus omien osakkeiden ostamiseen ja luovuttamiseen
Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuutuksen omien osakkeiden
ostamiseen ja vastaavasti niiden luovuttamiseen. Yhtiön A-sarjan
osakkeita hankitaan enintään 2 688 552 kappaletta ja yhtiön K-
sarjan osakkeita enintään 954 000 kappaletta.

Valtuutus osakepääoman korottamiseen
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakepääoman
korotuksesta siten, että osakepääomaa voidaan korottaa enintään
1 238 468 eurolla antamalla merkittäväksi enintään 7 285 108 uutta
A-osaketta hallituksen määräämään hintaan ja hallituksen määräämin
ehdoin. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta edellyttäen, että siihen on yhtiön kannalta
painava taloudellinen syy.

A-osakkeen kurssikehitys ja vaihto
Osakkeita vaihdettiin katsauskauden aikana 2 944 895 kappaletta
vastaten 16,5 miljoonaa euroa. Osakkeen ylin kaupankäyntikurssi
oli 4,05 euroa ja alin 2,04 euroa. Katsauskauden päätöskurssi oli
3,16 euroa.

Osakepääoma
Katsauskaudella korotettiin yhtiön osakepääomaa suunnatulla
osakeannilla Kermansavi Oy:n kaupan ehtoihin liittyen 122 133,10
eurolla vastaten 718 430 uutta A-osaketta. Osakkeen merkintähinnan
ja nimellisarvon välinen erotus, yhteensä 1 928 866,90 euroa, on
kirjattu ylikurssirahastoon. Osakepääoman korotus merkittiin
kaupparekisteriin 30.6.2006. Merkinnän jälkeen yhtiön osakepääoma
on 6 314 474,90 euroa ja osakkeiden lukumäärä 37 143 970 osaketta.
Uudet A-osakkeet tulivat kaupankäynnin kohteeksi pörssilistalla
3.7.2006. Osakepääoman korotus tehtiin yhtiökokouksen 6.4.2006
hallitukselle antaman valtuutuksen nojalla.

Tulevaisuuden näkymät
Aktiivinen rakentaminen ja energian korkea hinta tukevat
tulisijatuotteiden kysyntää. Uuden malliston vaikutus konsernin
kilpailukykyyn on positiivinen. Tulikiven myynti kasvaa edelleen
sekä pää- että uusilla markkinoilla. Konsernin liikevaihto ja
tulos kehittyvät positiivisesti vuositasolla.

Tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 12,6 (5,0) miljoonaa
euroa.

Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja
arvostamisperiaatteiden mukaisesti. Tulikivi-konsernissa on
sovellettu osavuosikatsauksen laatimisessa samoja
laadintaperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2005.

KONSERNITULOSLASKELMA
Me                   1-6/   1-6/   Muu-  1-12/   4-6/   4-6/  Muu-
                     2006   2005   tos,   2005   2006   2005  tos,
                                      %                          %
Liikevaihto          37,2   27,7   34,2   58,6   20,9   14,6  43,3
Liiketoiminnan muut
tuotot                0,3    0,1           0,3    0,2
Valmiiden ja kesken-
eräisten tuotteiden
varastojen muutos    -0,1   -0,4          -1,0
Valmistus omaan
käyttöön              0,5    0,6           1,2    0,3    0,5

Aineiden ja tarvik-
keiden käyttö         6,4    4,7           9,7    3,8    2,6
Ulkopuoliset palvelut 4,2    3,1           6,6    2,6    1,6
Työsuhde-etuuksista
aiheutuvat kulut     13,7   10,3          21,0    7,8    5,5
Poistot               2,4    1,9           4,0    1,4    0,9
Liiketoiminnan muut
kulut                 7,8    6,1          11,5    4,1    2,9

Liikevoitto           3,4    1,8   92,0    6,3    1,7    1,5  15,5
%:a liikevaihdosta    9,2    6,5          10,7    8,2   10,2
Rahoituskulut (netto)-0,2   -0,1          -0,1   -0,2   -0,1
Osuus osakkuusyhtiön
tuloksesta                                -0,1

Voitto ennen veroja   3,3    1,7   93,8    6,1    1,5    1,4   8,5
%:a liikevaihdosta    8,8    6,1          10,3    7,4    9,8
Välittömät verot     -0,9   -0,5           1,7   -0,4   -0,3

Katsauskauden voitto  2,4    1,2   98,0    4,4    1,1    1,1   1,5

Emoyhtiön omistajille
kuuluvasta voitosta
laskettu osakekohtainen
tulos (EUR)
laimentamaton ja
laimennettu          0,07   0,03          0,12

KONSERNITASE
Me                                  06/06     06/05          12/05
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet                            0,9       1,0            1,0
Rakennukset                           7,7       6,4            6,2
Koneet ja kalusto                    11,6       7,8            8,1
Muut aineelliset hyödykkeet           0,7       0,8            0,8
Ennakkomaksut                         2,7       0,7            0,2
Aineettomat hyödykkeet
Konserniliikearvo                     3,6       0,6            0,6
Muut aineettomat hyödykkeet          10,4       3,5            4,1
Sijoituskiinteistöt                   0,3       0,2            0,2
Myytävissä olevat sijoitukset         0,2       0,1            0,1
Saamiset                                                       0,2
Laskennalliset verosaamiset           0,5       0,6            0,5
Pitkäaikaiset varat yhteensä         38,6      21,7           22,0
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus                      10,3       7,3            7,0
Myyntisaamiset                        9,4       8,2           6,5
Muut saamiset                         1,5       1,5            0,8
Ennakkomaksut                                   0,1            0,2
Rahavarat                             2,1       1,4            4,1
Lyhytaikaiset varat yhteensä         23,3      18,5           18,6
Varat yhteensä                       61,9      40,2           40,6

OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma
Osakepääoma                           6,3       6,2            6,2
Ylikurssirahasto                      7,3       5,4            5,4
Muuntoerot                                      0,1
Kertyneet voittovarat                13,8      10,7           13,9
Oma pääoma yhteensä                  27,4      22,4           25,5
Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat              2,9       0,8            0,8
Varaukset                             0,4       0,2            0,3
Korolliset velat                     17,1       5,3            1,8
Muut velat                            0,4       0,4            0,4
Pitkäaikaiset velat yhteensä         20,8       6,7            3,3
Lyhytaikaiset velat
Ostovelat ja muut velat              12,5       8,7           10,2
Kauden verotettavaan tuloon
perustuvat verovelat                  0,2                      0,1
Lyhytaikaiset korolliset velat        1,0       2,3            1,5
Lyhytaikaiset velat yhteensä         13,7      11,0           11,8
Velat yhteensä                       34,5      17,7           15,1
Oma pääoma ja velat yhteensä         61,9      40,1           40,6

KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA        01-06/    01-06/         01-12/
Me                                   2006      2005           2006

Liiketoiminnan rahavirrat
Katsauskauden voitto                  2,4       1,2            4,4
Oikaisut:
Liiketoimet, joihin ei liity
maksutapahtumaa                       2,3       1,9            4,0
Korkokulut ja –tuotot ja verot        1,0       0,6            1,8
Käyttöpääoman muutos                 -0,8      -1,5            1,8
Maksetut ja saadut korot
ja maksetut verot                    -0,9      -0,8           -1,5
Liiketoiminnan nettorahavirta         4,0       1,4           10,5
Investointien rahavirrat
Tytäryritysten hankinta vähennettynä
hankintahetken rahavaroilla         -10,6
Osakkuusyritysten hankinta ja niille
myönnetyt lainat                                              -0,1
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin           -5,4      -2,9           -5,1
Investointeihin saadut avustukset
ja hyödykkeiden myynti                0,4       0,1            0,3
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahavarat, muutos                   0,8            0,8
Investointien nettorahavirta        -15,6      -2,0           -4,1
Rahoituksen rahavirrat
Lainojen nostot                      14,1       1,7
Lainojen takaisinmaksut              -1,9      -2,7           -5,3
Maksetut osingot                     -2,6      -2,1           -2,1

Rahoituksen nettorahavirta            9,6      -3,1           -7,4

Rahavarojen muutos                   -2,0      -3,7           -1,0

Rahavarat tilikauden alussa           4,1       5,1            5,1
Rahavarat tilikauden lopussa          2,1       1,4            4,1

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
                                    06/06     06/05          12/05

Tilauskanta (30.6.), Me              12,6       5,0            9,2
Bruttoinvestoinnit, Me               17,2       2,9            5,1
Bruttoinvestoinnit, %/Lv             46,1      10,3            8,7
Henkilöstö keskimäärin                638       499            514

Osakekohtainen tulos, euro           0,07      0,03           0,12
Osakekohtainen oma pääoma, euro      0,74      0,61           0,70
Omavaraisuusaste, %                  44,3      55,8           63,0
Gearing, %                           58,5      28,0           -3,1
Current ratio                         1,7       1,7            1,6

Osakkeiden lukumäärä keskimäärin 36425540  36425540       36425540
Osakkeiden lukumäärä 30.6.       37143970  36425540       36425540

LASKELMA KONSERNIN OMAN
PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
Me
                  Osake-    Yli-  Muunto- Osingon-     Ker-   Yht.
                  pääoma kurssi-     erot     jako   tyneet
                         rahasto                    voitto-
                                                      varat

Oma pääoma 1.1.2006  6,2     5,4                       13,9   25,5
Muuntoerot                          0,0                        0,0
Suoraan omaan pää-
omaan kirjatut erät                                    -0,1   -0,1
Katsauskauden voitto                                    2,4    2,4
Osingonjako                                   -2,5            -2,5
Osakeanti            0,1     2,0                               2,1
Oma pääoma 30.6.2006 6,3     7,4      0,0     -2,5     16,2   27,4

Oma pääoma 1.1.2005  6,2     5,4                       11,6   23,2
Muuntoerot                            0,1                      0,1
Katsauskauden voitto                                    1,2    1,2
Osingonjako                                   -2,1            -2,1
Oma pääoma 30.6.2005 6,2     5,4      0,1     -2,1     12,8   22,4

SEGMENTTI-INFORMAATIO
Liiketoiminta-alueet               01-06/      01-06/        1-12/
Me                                  2006        2005          2005
Liikevaihto                          37,2        27,7         58,6
Vuolukivitulisijat-liiketoiminta     29,5        24,2         52,2
Luonnonkivituotteet-liiketoiminta     3,8         3,5          6,4
Keraamiset tuotteet-liiketoiminta     3,9

Liikevoitto                           3,4         1,8          6,3
Vuolukivitulisijat-liiketoiminta      5,1         3,0          8,8
Luonnonkivituotteet-liiketoiminta     0,1         0,2          0,2
Keraamiset tuotteet-liiketoiminta    -0,2
Konsernin kohdistamattomat kulut     -1,6        -1,4         -2,7

SEGMENTTI-INFORMAATIO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
                                Q2/   Q1/   Q4/   Q3/   Q2/    Q1/
                               2006  2006  2005  2005  2005   2005
Liiketoiminta-alueet

Liikevaihto                    20,9  16,3  17,6  13,4  14,6   13,1
Vuolukivitulisijat-
liiketoiminta                  14,9  14,6  15,9  12,1  12,8   11,4
Luonnonkivituotteet-
liiketoiminta                   2,1   1,7   1,7   1,3   1,8    1,7
Keraamiset tuotteet-
liiketoiminta                   3,9

Liikevoitto                     1,7   1,7   2,7   1,7   1,5    0,3
Vuolukivitulisijat-
liiketoiminta                   2,8   2,3   3,2   2,5   2,1    0,9
Luonnonkivituotteet-
liiketoiminta                   0,0   0,1   0,1  -0,1   0,1    0,1
Keraamiset tuotteet-
liiketoiminta                  -0,2
Konsernin kohdistamattomat
kulut                          -0,9  -0,7  -0,6  -0,7  -0,7   -0,7

ANNETUT VAKUUDET, VASTUUSITOUMUKSET
JA MUUT VASTUUT
Me                                  06/2006 06/2005            12/
                                                              2005
Rahalaitoslainat ja muut pitkä-
aikaiset velat, joiden vakuudeksi
annettu kiinnityksiä ja pantteja       18,0     7,4            2,9
Annetut kiinnitykset ja pantit         26,7    10,8           10,8
Muut omasta puolesta annetut
kiinnitykset ja pantit                  1,7     1,7            1,7
Leasingvastuut                          0,1
Johdannaissopimukset
Koronvaihtosopimukset,
nimellisarvo                            8,3
Koronvaihtosopimukset,
käypä arvo                              0,0
Termiinisopimukset, nimellisarvo        0,2
Termiinisopimukset, käypä arvo          0,0

Johdannaissopimusten käypä arvo on 30.6. markkinahinnan
perusteella laskettu voitto tai tappio sopimuksen sulkemisesta.

Ympäristövastuut
Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön perusteella Tulikivi Oyj:llä
on maisemointivelvoitteita, jotka on täytettävä louhosta aikanaan
lopetettaessa.  Velvoitteiden määrä ei ole luotettavasti
arvioitavissa, mutta sen ei odoteta olevan merkittävä.

SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 30.6.2006

Osakkaan nimi                            Osakkeet            Osuus
                                                      äänivallasta
Vauhkonen Reijo                         4 160 146           24,3 %
Vauhkonen Heikki                        2 998 206           24,1 %
Elo Eliisa                              2 957 020            5,9 %
Virtaala Matti                          2 420 346           11,9 %
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö
Ilmarinen                               1 902 380            1,5 %
Mutanen Susanna                         1 663 100            7,2 %
Vauhkonen Mikko                           800 700            3,6 %
Paatero Ilkka                             718 430            0,6 %
Nuutinen Tarja                            674 540            3,5 %
Fondita Nordic Small Cap
Placfond                                  652 400            0,5 %
Muut osakkaat                          18 196 702           16,9 %

Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj ja tytäryhtiöt
Kermansavi Oy, Kivia Oy, AWL-Marmori Oy, Tulikivi U.S., Inc ja OOO
Tulikivi Russia. Konserniyrityksiä ovat lisäksi Tulikivi Vertriebs
GmbH ja The New Alberene Stone Company, Inc., joilla ei ole enää
liiketoimintaa. Emoyhtiöllä on Saksassa kiinteä toimipaikka
Tulikivi Oyj Niederlassung Deutschland. Konsernilla on
osakkuusyhtiö Stone Pole Oy.

TULIKIVI OYJ

Hallitus
Matti Virtaala, hallituksen puheenjohtaja

Jakelu:  Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000,
www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
- toimitusjohtaja Juha Sivonen

Hallitus on 21.7.2006 päättänyt,  että yhtiön toimitusjohtajan
sijainen tarvittaessa on markkinointijohtaja Heikki Vauhkonen.
         
         
TULIKIVI OYJ

Hallitus
Matti Virtaala, hallituksen puheenjohtaja

Jakelu:  Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000,
www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
- toimitusjohtaja Juha Sivonen

Tulikivi Oyj:n suunnattuna osakeantina toteutettu osakepääoman korotus 122.133,10 euroa on merkitty tänään kaupparekisteriin. Uudet A-osakkeet, 718.430 osaketta, otetaan kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssin päälistalla 3.7.2006 yhdessä vanhojen A-osakkeiden kanssa.
         
Korotuksen jälkeen Tulikivi Oyj:n osakepääoma on 6.314.474,90 euroa ja osakkeiden kokonaismäärä 37.143.970 osaketta, joista A-osakkeita on yhteensä 27.603.970 kappaletta ja K-osakkeita 9.540.000 kappaletta.
         
TULIKIVI OYJ
         
       
Juha Sivonen
toimitusjohtaja

Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja:  Tulikivi Oyj, 83900 Juuka,  puh. 0207 636 000, www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
- toimitusjohtaja Juha Sivonen

Tulikivi Oyj:n hallitus on päättänyt yhtiökokouksen valtuuttamana
korottaa yhtiön osakepääomaa suunnatulla osakeannilla Kermansavi
Oy:n osakkeita koskevan, 3.4.2006 allekirjoitetun
osakekauppasopimuksen mukaisen 2,1 miljoonan euron suuruisen
osakevastikkeen maksamiseksi Ilkka Paaterolle.
         
Suunnatussa annissa on edellä mainittujen kauppaehtojen mukaisesti
merkitty 718.430 Tulikivi Oyj:n A-osaketta. Uusmerkinnällä
toteutettava osakepääoman korotus on 122.133,10 euroa ja
ylikurssirahaston lisäys 1.982.866,90 euroa. Osakepääoman määrä
korotuksen jälkeen on 6.314.474,90 euroa ja osakkeiden
kokonaismäärä 37.143.970 osaketta. Liikkeeseen laskettavat uudet
osakkeet edustavat vajaata 2 prosenttia yhtiön kaikista
osakkeista.
         
Uudet osakkeet arvioidaan merkittävän kaupparekisteriin 30.6.2006
ja osakkeiden arvioidaan tulevan kaupankäynnin kohteeksi pörssissä
yhdessä vanhojen A-osakkeiden kanssa 3.7.2006. Rahoitustarkastus
on myöntänyt Tulikivi Oyj:lle poikkeusluvan velvollisuudesta
julkistaa esite haettaessa uudet osakkeet julkisen kaupankäynnin
kohteeksi.
         
         
         
TULIKIVI OYJ

Juha Sivonen
toimitusjohtaja

Jakelu:  Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000,
www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
- toimitusjohtaja Juha Sivonen

Tulikivi  Oyj:n keraamisen liiketoiminnan johtajaksi  on  5.6.2006
alkaen  nimitetty insinööri Petri Huhti (35). Hänen  toimipaikkana
on  Kermansavi  Oy  Heinävedellä. Huhdista  tulee  myös  Tulikivi-
konsernin johtoryhmän jäsen.

Huhti   siirtyy  Tulikivi-konsernin  palvelukseen   Perlos   Oyj:n
Kontiolahden   tehdaspäällikön  paikalta.  Tätä   ennen   hän   on
työskennellyt mm. Elcoteqin ja Amerplastin palveluksessa.

TULIKIVI OYJ

Juha Sivonen
Toimitusjohtaja

Jakelu:  Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207 636 000,
www.tulikivi.com
- toimitusjohtaja Juha Sivonen