* Tulikivi-konsernin tulos ennen satunnaisia eriä parani
tilikauden aikana yli 14 % ja oli 4,9 Me (4,3 Me vuonna 2003).
Sijoitetun pääoman tuotto oli 16,2 (13,7) %.
* Konsernin liikevaihto oli 55,3 (53,6) miljoonaa euroa.
* Liiketoiminnan kassavirta ennen investointeja oli 6,6 (8,2) Me.

Liikevaihto ja tulos
Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi vuonna 2004 3,1 prosenttia
ja oli 55,3 miljoonaa euroa (53,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).
Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto oli 49,0 (45,3) miljoonaa euroa
eli kasvua 8,2 prosenttia. Verhouskivimyynti ja uunimyynti
kasvoivat yhtä paljon. Verhouskiven osuus konsernin liikevaihdosta
on merkittävä. Kivia Oy:n osuus konsernin liikevaihdosta oli 3,0
miljoona euroa.
Rakennuskiviliiketoiminnan liikevaihto oli tavoitteen mukainen 6,3
(8,3) miljoonaa euroa.

Kotimaan osuus liikevaihdosta oli 27,6 (27,7) miljoonaa euroa eli
50,0 (51,7) prosenttia. Viennin liikevaihto oli 27,7 (25,9)
miljoonaa euroa. Suurimmat vientimaat olivat Saksa ja Ruotsi.
Uunivienti Saksaan laski.

Konsernin liikevoitto parani 19,2 prosenttia ja oli 5,0 (4,2)
miljoonaa euroa. Konsernin voitto ennen satunnaisia eriä oli 4,9
(4,3) miljoonaa euroa eli 8,8 (7,9) prosenttia liikevaihdosta.
Tulisijaliiketoiminnan tulos oli 5,0 (5,2) miljoonaa euroa.
Rakennuskiviliiketoiminnan tulos oli -0,1 (-0,9) miljoonaa euroa.
Kivian tulos oli positiivinen.

Konsernin sijoitetun pääoman tuotto oli 16,2 (13,7) prosenttia.
Osakekohtainen tulos oli 0,38 (0,34) euroa. Veroina on otettu
huomioon konserniyhtiöiden tilikauden tulosta vastaavat verot.

Kassavirta ja rahoitus
Konsernin rahoitusasema säilyi hyvänä. Liiketoiminnan kassavirta
ennen investointeja oli 6,6 (8,2) miljoonaa euroa. Konsernin
käyttöpääoma kasvoi tilikaudella 0,8 (-1,2) miljoonaa euroa.
Current ratio oli 1,9 (1,8). Omavaraisuusaste oli 56,1 (58,7)
prosenttia. Korollisten nettovelkojen suhde omaan pääomaan eli
gearing oli 12,1 (5,5) prosenttia. Käyttöomaisuusinvestointien
tulorahoitusosuus oli 1,8 (3,1). Osakekohtainen oma pääoma oli
2,55 (2,68) euroa. Rahoitustuottoja muodostui tilikaudella 0,2
miljoonaa euroa ja rahoituskuluja 0,3 miljoonaa euroa.

Investoinnit ja kehitystoiminta
Konsernin käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 3,9 (2,9) miljoonaa
euroa. Merkittävimmät investoinnit olivat tuottavuuden ja
tuotteiden viimeistelyn kehittämiseksi tehtyjä koneinvestointeja
ja louhosten avaus- ja tutkimusinvestointeja.

Tutkimus- ja tuotekehitysmenot olivat yhteensä 1,5 (1,3) miljoonaa
euroa. Tuotekehitystoiminnassa pääpaino oli erilaisten
vuolukivilajien ehdoilla suunnitellun uuden tuotesukupolven
kehittämisessä. Kuluneena vuonna markkinoille tuotiin
vuolukiviuutuuksien lisäksi uusi kevytuunimalli sekä
kaakelipintaiset vuolukiviuunit.

Henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli tilikauden aikana keskimäärin 513
(555) henkilöä ja tilikauden päättyessä 535 (562) henkilöä. Näistä
tulisijaliiketoiminnassa oli 490 (494) henkilöä ja
rakennuskiviliiketoiminnassa 45 (68) henkilöä. Konsernin tulos
vuodelta 2004 tekee mahdolliseksi maksaa tulospalkkiota
henkilöstölle. Tulospalkkion tulosvaikutus oli sosiaalikuluineen
0,7 miljoonaa euroa.

Hallitus, toimitusjohtaja ja tilintarkastajat
Tulikivi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 20. huhtikuuta 2004
valittiin hallituksen jäseniksi piispa Ambrosius, Juhani Erma,
Eero Makkonen, Aimo Paukkonen, Heikki Vauhkonen, Reijo Vauhkonen
ja Matti Virtaala. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi
Matti Virtaalan ja varapuheenjohtajaksi Reijo Vauhkosen. Tulikivi
Oyj:n toimitusjohtaja on Juha Sivonen. Varsinainen tilintarkastaja
on KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.

Omat osakkeet
Tulikivi Oyj:n hallituksella on yhtiökokouksen myöntämä valtuutus
hankkia ja vastaavasti luovuttaa enintään 336.069 kappaletta
yhtiön A-osakkeita ja enintään 119.250 kappaletta yhtiön K-
osakkeita. Yhtiön hallussa ei 31.12.2004 ollut omia osakkeita.

A-osakkeen kurssikehitys ja vaihto
Tulikivi Oyj:n A-osakkeita vaihdettiin vuonna 2004 Helsingin
Pörssissä 1.333.481 kappaletta, 9,0 miljoonan euron vaihtoarvolla.
Osakkeen ylin kaupankäyntikurssi oli 8,20 euroa ja alin 5,25.
Tilikauden viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 6,32 euroa.

Ympäristövelvoitteet
Tulikivi Oyj:llä on kaivoslain ja ympäristölainsäädännön
perusteella maisemointivelvoitteita, jotka on täytettävä louhoksia
aikanaan lopetettaessa. Konsernin toimintaperiaatteiden mukaisesti
näitä maisemointivelvoitteiden edellyttämiä toimenpiteitä pyritään

tekemään jatkuvasti tuotantolouhinnan osana, jolloin niistä ei
odoteta syntyvän merkittäviä lisäkustannuksia.

IFRS-säännösten käyttöönotto
Tulikivi-konserni siirtyy IFRS-raportointiin vuoden 2005 alusta.
Yhtiö julkaisee erillisen tiedotteen 3. maaliskuuta 2005 IFRS-
tilinpäätökseen siirtymisestä sekä sen vaikutuksista 1.1.2004 ja
31.12.2004 omaan pääomaan ja vuoden 2004 tulokseen. IFRS:n
mukainen konsernin oma pääoma 31.12.2004 ei merkittävästi poikkea
nykykäytännön mukaan esitetystä omasta pääomasta.

Hallituksen voitonjakoesitys
Hallitus esittää 31. maaliskuuta 2005 kokoontuvalle varsinaiselle
yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan A-sarjan osakkeelle 0,23
euroa/osake ja K-sarjan osakkeelle 0,22 euroa/osake eli yhteensä
2,1 miljoonaa euroa.

Tulevaisuuden näkymät
Kotimaassa talouskasvun ennakoidaan jatkuvan kohtuullisena ja
pientalorakentamisen kasvu jatkuu edelleen. Keski-Euroopassa
talouskasvu on hitaampaa. Saksassa yhtiö uudistaa
jakelujärjestelmäänsä, minkä positiivisia vaikutuksia odotetaan
tulevaisuudessa. Muissa vientimaissa kasvun odotetaan jatkuvan.
Konsernin liikevaihdon ja tuloksen kehitys jatkuu vuositasolla
positiivisena.

Tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 5,4 (7,1) miljoonaa
euroa, Siitä oli tulisijaliiketoiminnan osuus 4,9 (6,4) miljoonaa
euroa ja rakennuskiviliiketoiminnan 0,5 (0,7) miljoonaa euroa.

KONSERNITULOSLASKELMA
Me                                 01-12/         01-12/   Muutos,
2004           2003         %
Liikevaihto                          55,3           53,6       3,1
Valmistevaraston muutos               0,5            0,4
Valmistus omaan käyttöön              0,8            0,4
Liiketoiminnan muut tuotot            0,5            0,5

Materiaalit ja palvelut              16,0           14,9
Henkilöstökulut                      20,1           20,7
Poistot ja arvonalennukset            4,3            4,1
Liiketoiminnan muut kulut            11,7           11,0

Liikevoitto                           5,0            4,2      19,2
Prosenttia liikevaihdosta             9,1            7,9

Rahoitustuotot ja –kulut             -0,1            0,1
Voitto ennen satunnaisia eriä         4,9            4,3      14,4
Prosenttia liikevaihdosta             8,8            7,9

4(7)
Välittömät verot                      1,4            1,3

Tilikauden voitto                     3,5            3,0      14,0

KONSERNITASE
Me
12/2004        12/2003
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet                3,8            3,3
Konserniliikearvo                     0,3            0,6
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet                            1,1            1,1
Rakennukset                           6,3            6,4
Koneet ja kalusto                     8,3            8,8
Muut aineelliset hyödykkeet                          0,1
Sijoitukset                           0,1            0,1
Pysyvät vastaavat yhteensä           19,9           20,4
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus                       7,5            7,0
Pitkäaikaiset saamiset
Laskennalliset verosaamiset           0,6            0,7
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset                        6,8            6,6
Muut lyhytaikaiset saamiset           1,1            0,5
Rahoitusomaisuusarvopaperit           0,7            0,7
Rahat ja pankkisaamiset               5,1            5,8
Vaihtuvat vastaavat yhteensä         21,8           21,3
Vastaavaa yhteensä                   41,7           41,7

Vastattavaa
Oma pääoma
Osakepääoma                           6,2            6,2
Muu oma pääoma                       17,0           18,2
Oma pääoma yhteensä                  23,2           24,4
Pakolliset varaukset                  0,2            0,1
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma
Laskennalliset verovelat              0,5            0,7
Lainat rahoituslaitoksilta            6,1            5,0
Muut pitkäaikaiset velat              0,4
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä  7,0            5,7
Lyhytaikainen vieras pääoma
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset   2,5            2,8
Ostovelat                             1,7            1,0
Muut lyhytaikaiset velat              7,1            7,7
Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä 11,3           11,5
Vastattavaa yhteensä                 41,7           41,7

5(7)

Korollinen vieras pääoma              8,6            7,8
Saadut ennakot                        0,4            0,1

RAHAVIRTALASKELMA                  01-12/         01-12/
Me                                   2004           2003
Voitto ennen satunnaisia eriä         4,9            4,3
Poistot ja oikaisut                   4,5            4,1
Käyttöpääoman muutos                 -0,8            1,2
Rahoituserät ja verot                -2,0           -1,4
Liiketoiminnan rahavirta              6,6            8,2

Investoinnit käyttöomaisuuteen       -3,7           -2,6
Investoinnit muihin sijoituksiin     -0,1           -0,8
Pysyvien vastaavien luovutustulot
ja muut muutokset käyttöomaisuudessa  0,3            0,1
Investointien rahavirta              -3,5           -3,3

Rahavirta ennen rahoitusta            3,1            4,9

Pitkäaikaisten lainojen nostot        5,6
Pitkäaikaisten lainojen takaisin-
maksut                               -4,8           -2,1
Maksetut osingot                     -4,6           -4,2
Rahoituksen rahavirta                -3,8           -6,3

Rahavarojen muutos                   -0,7           -1,4
Rahavarat tilikauden alussa           5,8            7,2
Rahavarat tilikauden lopussa          5,1            5,8

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
12/2004        12/2003
Tilauskanta (31.12.), Me              5,4            7,1
Bruttoinvestoinnit, Me                3,9            2,9
Bruttoinvestoinnit, %/Lv              7,1            5,4
Henkilöstö keskimäärin                513            555
Henkilöstö tilikauden päättyessä      535            562
Osakekohtainen tulos, euro           0,38           0,34
Osakekohtainen oma pääoma, euro      2,55           2,68
Omavaraisuusaste, %                  56,1           58,7
Gearing, %                           12,1            5,5
Current ratio                         1,9            1,8
Sijoitetun pääoman tuotto            16,2           13,7
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin  9106385        9106385
Ulkona olevien osakkeiden
lukumäärä 31.12.                  9106385        9106385

ANNETUT VAKUUDET, VASTUUSITOUMUKSET
JA MUUT VASTUUT
Me
12/2004         12/2003
Rahalaitoslainat ja
muut pitkävaikutteiset velat,
joiden vakuudeksi on annettu
kiinnityksiä ja pantteja              7,6             6,0
Annetut kiinnitykset ja pantit       10,8             8,0
Muut omasta puolesta annetut
kiinnitykset ja pantit                1,7             1,7

Johdannaissopimukset
Taseen ulkopuolisten johdannaissopimusten merkitys on vähäinen.

KONSERNIN KEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
Me                    Q4/   Q3/   Q2/   Q1/  Q4/    Q3/   Q2/  Q1/
2004  2004  2004  2004 2003   2003  2003 2003

Liikevaihto          15,9  13,3  12,8  13,3 15,3   13,8  12,6 11,9
Liikevoitto           1,7   1,7   0,7   0,9  1,7    1,6   0,6  0,3
Tulos ennen satunnaiseriä
1,7   1,6   0,7   0,9  1,8    1,6   0,6  0,3

LIIKETOIMINTA-ALOJEN KEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
Me                    Q4/   Q3/   Q2/   Q1/  Q4/    Q3/   Q2/  Q1/
2004   2004  2004  2004 2003   2003  2003 2003
Tulisijaliiketoiminta
Liikevaihto          14,3  11,6  11,0  12,1 13,6   11,6  10,4  9,7
Tulos ennen satunnaiseriä
1,7   1,5   0,7   1,1  1,9    2,1   0,7  0,5

Rakennuskiviliiketoiminta
Liikevaihto           1,6   1,7   1,8   1,2  1,7    2,2   2,2  2,2
Tulos ennen satunnaiseriä
0,0   0,1   0,0  -0,2 -0,1   -0,5  -0,1 -0,2

SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.12.2004
Osakkaan nimi                            Osakkeet       Osuus ääni
-
vallasta
Vauhkonen Reijo                         1.038.977           24,4 %
Vauhkonen Heikki                          749.242           23,8 %
Vauhkonen Eliisa                          724.255            5,4 %
Virtaala Matti                            604.027           12,0 %
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen  515.595            1,7 %
Mutanen Susanna                           449.375            7,3 %
Erikoissijoitusrahasto Phoebus            212.000            0,7 %

Vauhkonen Mikko                           200.175            3,6 %
Nuutinen Tarja                            168.635            3,5 %
Fondita Nordic Small Cap Placfond
163.100            0,5 %
Muut osakkaat                           4.281.004           17,1 %

Tilintarkastusta ei ole vielä suoritettu.

Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj, Kivia Oy, AWL-Marmori
Oy ja Tulikivi U.S., Inc. Konserniyrityksiä ovat lisäksi Tulikivi
Vertriebs GmbH ja The New Alberene Stone Company, Inc., joilla ei
ole enää liiketoimintaa.

TULIKIVI OYJ

Hallitus

Jakelu:  Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 013-68 11 11,
www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
- toimitusjohtaja Juha Sivonen

Varsinainen yhtiökokous
Tulikivi Oyj:n hallitus on päättänyt kutsua varsinaisen
yhtiökokouksen koolle Juukaan 31. maaliskuuta 2005, klo 10.00.
Yhtiökokouksessa käsitellään varsinaiselle yhtiökokoukselle
kuuluvat asiat. Lisäksi hallitus esittää yhtiökokoukselle omien
osakkeiden hankinta- ja luovutusvaltuutuksen uusimista siten, että
A-sarjan osakkeita hankitaan/luovutetaan enintään 336.069
kappaletta ja K-sarjan osakkeita enintään 119.250 kappaletta.
Kokouskutsu julkaistaan myöhemmin.

Nimitysvaliokunta
Hallitus on päättänyt perustaa nimitysvaliokunnan.
Nimitysvaliokunnan kokoonpano poikkeaa pörssin listayhtiöiden
hallinnointi- ja ohjausjärjestelmistä annetusta suosituksesta.
Nimitysvaliokunnan muodostavat kaksi hallituksen jäsentä ja yksi
ulkopuolinen jäsen. Nimitysvaliokuntaan kuuluvat hallituksen
puheenjohtaja Matti Virtaala, hallituksen varapuheenjohtaja Reijo
Vauhkonen ja kauppat.tri, h.c. Ahti Hirvonen.

TULIKIVI OYJ

Hallitus

Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja:  Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, p. 013-681 111,
www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala

Tulikivi Oyj julkaisee vuoden 2004 tilinpäätöstiedotteen
7.2.2005. Vuosikertomus julkistetaan viikolla 11.
Varsinainen yhtiökokous pidetään 31.3.2005.

Vuonna 2005 julkaistaan seuraavat osavuosikatsaukset:
– tammi-maaliskuuta 21.4.2005
– tammi-kesäkuulta 21.7.2005
– tammi-syyskuulta 21.10.2005

TULIKIVI OYJ

Juha Sivonen
toimitusjohtaja

Jakelu Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

*Tulikivi-konsernin voitto ennen satunnaisia eriä parani
katsauskaudella selvästi ja oli 3,2 Me (2,5 Me).
*Konsernin liikevaihto oli 39,4 (38,3) Me.
Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi noin 10 prosenttia.
*Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa ja osakekohtainen oma
pääoma 2,42 (2,84) euroa.

Liikevaihto ja tulos

Tulikivi-konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 39,4 miljoonaa
euroa(38,3 tammi-syyskuu 2003), josta syksyllä 2003 ostetun Kivia
Oy:n liikevaihto oli 2,2 miljoonaa euroa. Tulisijaliiketoiminnan
liikevaihto oli 34,7 (31,7) miljoonaa euroa.
Rakennuskiviliiketoiminnan liikevaihto oli 4,7 (6,6) miljoonaa
euroa.

Kotimaan osuus liikevaihdosta oli 20,5 (20,8) miljoonaa euroa eli
51,9 (54,4) prosenttia. Viennin liikevaihto oli 18,9 (17,5)
miljoonaa euroa. Suurimmat vientimaat olivat Saksa ja Ruotsi.

Konsernin voitto ennen satunnaisia eriä oli 3,2 (2,5) miljoonaa
euroa. Tulisijaliiketoiminnan tulos ennen satunnaisia eriä oli
katsauskaudella 3,3 (3,3) miljoonaa euroa.
Rakennuskiviliiketoiminnan tulos ennen satunnaisia eriä kääntyi
kuluneella vuosineljänneksellä voitolliseksi ja oli
kumulatiivisesti -0,1 (-0,8) miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu
huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Rahoitus ja investoinnit

Konsernin rahoitusasema on hyvä. Liiketoiminnan rahavirta ennen
investointeja oli 1,4 (2,9) miljoonaa euroa. Konsernin
käyttöpääoma kasvoi katsauskaudella 4,2 (1,3) miljoonaa euroa.
Omavaraisuusaste oli 52,6 prosenttia (62,3 prosenttia syyskuun
lopussa vuonna 2003). Korollisten nettovelkojen suhde omaan
pääomaan oli 32,3 (8,4) prosenttia. Current ratio oli 2,5 (2,4).
Osakekohtainen oma pääoma oli 2,42 (2,84) euroa. Rahoitustuottoja
muodostui katsauskaudella 0,1 miljoonaa euroa ja rahoituskuluja
0,2 miljoonaa euroa.

Konsernin käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 2,6 (2,2) miljoonaa
euroa. Investoinnit olivat lähinnä kone- ja laiteinvestointeja
sekä uusien louhosten avausinvestointeja Juuassa ja Kuhmossa.

A-osakkeen kurssikehitys ja vaihto

Katsauskaudella Tulikivi Oyj:n A-osakkeita vaihdettiin Helsingin
Pörssissä 1.099.109 kappaletta vastaten 7,4 miljoonaa euroa.
Osakkeen ylin kaupankäyntikurssi oli 8,20 euroa ja alin 5,25
euroa. Katsauskauden päätöskurssi oli 6,50 euroa.

Omat osakkeet

Tulikivi Oyj:n hallituksella on yhtiökokouksen myöntämä valtuutus
hankkia ja vastaavasti luovuttaa enintään 336.069 kappaletta
yhtiön A-osakkeita ja enintään 119.250 kappaletta yhtiön K-
osakkeita.

IFRS-säännöstön käyttöönotto

Tulikivi-konserni siirtyy IFRS-raportointiin vuoden 2005 alusta.
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden muutoksilla ei odoteta olevan
olennaista tase- eikä tulosvaikutusta.

Lähiajan näkymät

Kotimaassa pientalo- ja korjausrakentaminen jatkuvat vilkkaina.
Sekä Tulisija- että rakennuskiviliiketoiminnassa kysyntätilanne on
hyvä. Konsernin liikevaihto ja tulos kehittyvät vuositasolla
positiivisesti.

Tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 6,3 (6,3) miljoonaa
euroa. Siitä oli tulisijaliiketoiminnan osuus 5,3 (5,3) miljoonaa
euroa ja rakennuskiviliiketoiminnan osuus 1,0 (1,0) miljoonaa
euroa.

KONSERNITULOSLASKELMA
Me                                 01-09/  01-09/ Muutos,   01-12/
2004    2003       %     2003

Liikevaihto                          39,4    38,3     2,9     53,6
Valmistevaraston muutos               0,2     0,1              0,4
Valmistus omaan käyttöön              0,8     0,3              0,4
Liiketoiminnan muut tuotot            0,4     0,4              0,5

Materiaalit ja palvelut              11,5    11,0             14,9
Henkilöstökulut                      14,4    14,7             20,7
Poistot ja arvonalennukset            3,2     3,0              4,1
Liiketoiminnan muut kulut             8,4     7,9             11,0

Liikevoitto                           3,3     2,5    32,4      4,2
Prosenttia liikevaihdosta             8,4     6,5              7,9

Rahoitustuotot                        0,1     0,2             0,1

Rahoituskulut                         0,2     0,2

Voitto ennen satunnaisia eriä         3,2     2,5    26,2      4,3
Prosenttia liikevaihdosta             8,0     6,6              7,9

Välittömät verot                      0,9     0,7              1,2

Katsauskauden voitto                  2,3     1,8    27,7      3,0

KONSERNITASE
Me                                09/2004 09/2003          12/2003
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet                3,5     3,0              3,3
Konserniliikearvo                     0,4     0,7              0,6
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet                            1,1     1,1              1,1
Rakennukset                           6,2     6,9              6,4
Koneet ja kalusto                     8,3     8,5              8,8
Muut aineelliset hyödykkeet           0,1     0,1              0,1
Sijoitukset                           0,1     0,1              0,1
Pysyvät vastaavat yhteensä           19,7    20,4             20,4
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus                       7,3     6,3              7,0
Pitkäaikaiset saamiset
Laskennalliset verosaamiset           0,6                      0,7
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset                        9,6     9,1              6,6
Muut lyhytaikaiset saamiset           0,9     1,8              0,5
Rahat ja pankkisaamiset               3,8     4,8              6,5
Vaihtuvat vastaavat yhteensä         22,2    22,0             21,3
Vastaavaa yhteensä                   41,9    42,4             41,7

Vastattavaa
Oma pääoma
Osakepääoma                           6,2     6,2              6,2
Muu oma pääoma                       15,9    19,6             18,2
Oma pääoma yhteensä                  22,1    25,8             24,4
Pakolliset varaukset                  0,1                      0,1
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma
Laskennalliset verovelat              0,6     0,9              0,7
Lainat rahoituslaitoksilta           10,3     6,4              5,0
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä 10,9     7,3              5,7
Lyhytaikainen vieras pääoma
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset   0,5     0,5              2,8
Ostovelat                             2,0     1,8              1,0
Saadut ennakot                                                 0,1

Muut lyhytaikaiset velat              6,3     7,0              7,6
Lyhytaikainen vieraspääoma yhteensä   8,8     9,3             11,5

Vastattavaa yhteensä                 41,9    42,4             41,7

Korollinen vieras pääoma             10,9     7,0              7,9

RAHAVIRTALASKELMA                  01-09/  01-09/           01-12/
Me                                   2004    2003             2003
Voitto ennen satunnaisia eriä         3,2     2,5              4,3
Poistot ja muut oikaisut              3,2     2,9              4,1
Käyttöpääoman muutos                 -4,2    -1,3              1,2
Rahoituserät ja verot                -0,8    -1,2             -1,4
Liiketoiminnan rahavirta              1,4     2,9              8,2

Investoinnit käyttöomaisuuteen       -2,5    -2,2             -2,8
Pysyvien vastaavien luovutustulot
ja muut muutokset käyttöomaisuudessa                           0,2
Investointien rahavirta              -2,5    -2,2             -2,6

Rahavirta ennen rahoitusta           -1,1     0,7              5,6

Pitkäaikaisten lainojen nostot        5,6
Pitkäaikaisten lainojen takaisin-
maksut                               -2,5    -1,2             -2,1
Maksetut osingot                     -4,6    -1,9             -4,2
Rahoituksen rahavirta                -1,5    -3,1             -6,3

Rahavarojen muutos                   -2,7    -2,4             -0,7

Rahavarat tilikauden alussa           6,5     7,2              7,2
Rahavarat tilikauden lopussa          3,8     4,8              6,5

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
09/2004 09/2003          12/2003
Tilauskanta (30.9), Me                6,3     6,3              7,2
Bruttoinvestoinnit, Me                2,6     2,2              2,9
Bruttoinvestoinnit, %/Lv              6,6     5,8              5,4
Henkilöstö keskimäärin                508     568              555
Osakekohtainen tulos, euro           0,25    0,20             0,34
Osakekohtainen oma pääoma, euro      2,42    2,84             2,68
Omavaraisuusaste, %                  52,6    62,3             58,7
Nettovelkaantumisaste, %             32,3     8,4              5,5
Current ratio                         2,5     2,4              1,9
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin  9106385 9106385          9106385
Osakkeiden lukumäärä 30.9.        9106385 9106385          9106385

Vertailuvuoden osakkeiden lukumäärä on kerrottu viidellä
joulukuussa 2003 toteutetun splittauksen johdosta.

VASTUUSITOUMUKSET
Me
09/2004 09/2003          12/2003
Rahalaitoslainat ja
muut pitkäaikaiset velat,
joiden vakuudeksi on annettu
kiinnityksiä ja pantteja              9,7     4,7              6,0
Annetut kiinnitykset ja pantit       13,0     6,7              8,0
Muut omasta puolesta annetut
kiinnitykset ja pantit                1,7     1,3              1,7

Ympäristövastuut
Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön perusteella Tulikivi Oyj:llä
on maisemointivelvoitteita. Velvoitteiden määrä ei ole
toistaiseksi luotettavasti arvioitavissa, mutta sen ei odoteta
olevan merkittävä.

Johdannaissopimukset
Taseen ulkopuolisten johdannaissopimusten merkitys on vähäinen.

Konsernin kehitys vuosineljänneksittäin
Me                          Q3/   Q2/   Q1/   Q4/   Q3/   Q2/  Q1/

2004  2004  2004  2003  2003  2003 2003
Liikevaihto                13,3  12,8  13,3  15,3  13,8  12,6 11,9
Liikevoitto                 1,7   0,7   0,9   1,7   1,6   0,6  0,3
Tulos ennen veroja          1,6   0,7   0,9   1,8   1,6   0,6  0,3

Liiketoiminta-alojen kehitys vuosineljänneksittäin
Me                          Q3/   Q2/   Q1/   Q4/   Q3/   Q2/  Q1/
2004  2004 2004   2003  2003  2003 2003
Tulisijaliiketoiminta
Liikevaihto                11,6  11,0  12,1  13,6  11,6  10,4  9,7
Tulos ennen satunnais-
eriä                        1,5   0,7   1,1   1,9   2,1   0,7  0,5

Rakennuskiviliiketoiminta
Liikevaihto                 1,7   1,8   1,2   1,7   2,2   2,2  2,2
Tulos ennen satunnaiseriä   0,1     0  -0,2  -0,1  -0,5  -0,1 -0,2

Suurimmat osakkeenomistajat 30.9.2004

Osakkaan nimi                            Osakkeet            Osuus
äänivallasta
Vauhkonen Reijo                         1.038.977           24,4 %
Vauhkonen Heikki                          749.242           23,8 %
Vauhkonen Eliisa                          724.255            5,4 %
Virtaala Matti                            604.027           12,0 %
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen  515.595            1,7 %
Mutanen Susanna                           449.375            7,3 %
Vauhkonen Mikko                           200.175            3,6 %

Nuutinen Tarja                            168.635            3,5 %
Suomen Kulttuurirahasto                   110.000            1,1 %
Laakkonen Reino                            25.000            0,8 %
Sivonen Juha                               25.000            0,8 %
Muut osakkaat                           4.496.104           15,6 %

Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj, Kivia Oy,  AWL-Marmori
Oy ja Tulikivi U.S., Inc. Konserniyrityksiä ovat lisäksi Tulikivi
Vertriebs GmbH ja The New Alberene Stone Company, Inc., joilla ei
ole enää liiketoimintaa.

TULIKIVI OYJ

Hallitus
Matti Virtaala, hallituksen puheenjohtaja

Jakelu:  Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 013-68 11 11,
www.tulikivi.com
- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
- toimitusjohtaja Juha Sivonen

* Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja parani katsauskaudella
selvästi ja oli 1,6 Me (0,9 Me tammi-kesäkuu 2003).
* Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5) Me.
Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi n. 15%.
* Osakekohtainen tulos oli 0,12 (0,07) euroa ja osakekohtainen oma
pääoma 2,29 (2,71) euroa.

Liikevaihto ja tulos

Tulikivi-konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 26,1 (24,5)
miljoonaa euroa. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto oli 23,1
(20,1) miljoonaa euroa ja rakennuskiviliiketoiminnan liikevaihto
3,0 (4,4) miljoonaa euroa. Kotimaan osuus liikevaihdosta oli 13,2
(13,4) miljoonaa euroa eli 50,7 (54,8) prosenttia. Viennin
liikevaihto oli 12,9 (11,1) miljoonaa euroa. Suurimmat vientimaat
olivat Saksa ja Ruotsi.

Konsernin tulos ennen satunnaisia eriä oli 1,6 (0,9) miljoonaa
euroa. Tulisijaliiketoiminnan tulos ennen satunnaisia eriä oli 1,8
(1,2) miljoonaa euroa. Rakennuskiviliiketoiminnan tulos oli -0,2 (-
0,3) miljoonaa euroa.

Osakekohtainen tulos oli 0,12 (0,07) euroa. Veroina on otettu
huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.
Kaikki laskennalliset verovelat ja saamiset on laskettu vuonna
2005 voimaan tulevan 26 % verokannan mukaan.  Verokannan muutoksen
kokonaisvaikutus veroihin on ollut vähäinen.

Rahoitus ja investoinnit

Konsernin rahoitusasema on hyvä. Liiketoiminnan rahavirta ennen
investointeja oli 0,1 (1,4) miljoonaa euroa. Konsernin
käyttöpääoma kasvoi katsauskaudella 3,0 (0,5) miljoonaa euroa.
Kasvu johtui lähinnä myyntisaamisten ja vaihto-omaisuuden
kasvusta.

Omavaraisuusaste oli 49,6 prosenttia (60,1 prosenttia kesäkuun
lopussa vuonna 2003). Korollisten nettovelkojen suhde omaan
pääomaan oli 35,8 (11,4) prosenttia. Korollisen vieraan pääoman
nettolisäys oli katsauskaudella 4,3 miljoonaa euroa. Current ratio
oli 2,2 (2,2). Rahoitustuottoja ja toisaalta rahoituskuluja
muodostui katsauskaudella vajaa 0,1 miljoonaa euroa.
Osakekohtainen oma pääoma oli 2,29 (2,71) euroa.

2(6)
Konsernin käyttöomaisuus investoinnit olivat 1,5 (1,3) miljoonaa
euroa. Investoinnit olivat kone- ja laiteinvestointeja sekä uusien
louhosalueiden avausinvestointeja Juuassa ja Kuhmossa.

A-osakkeen kurssikehitys ja vaihto

Katsauskaudella Tulikivi Oyj:n A-osakkeita vaihdettiin Helsingin
Pörssissä 908.034 kappaletta vastaten 6,1 miljoonaa euroa.
Osakkeen ylin kaupankäyntikurssi oli 8,20 euroa ja alin 5,25
euroa. Katsauskauden päätöskurssi oli 7,00 euroa.

Omat osakkeet

Tulikivi Oyj:n hallituksella on yhtiökokouksen myöntämä valtuutus
hankkia ja vastaavasti luovuttaa enintään 336.069 kappaletta
yhtiön A-sarjan osakkeita ja enintään 119.250 kappaletta yhtiön K-
sarjan osakkeita.

IFRS-säännöstön käyttöönotto

Tulikivi-konserni siirtyy IFRS-raportointiin vuoden 2005 alusta.
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden muutoksilla ei odoteta olevan
olennaista tase- eikä tulosvaikutusta.

Tulevaisuuden näkymät

Kotimaassa pientalo- ja korjausrakentaminen jatkuvat vilkkaina.
Sekä tulisija- että rakennuskiviliiketoiminnassa kysyntätilanne on
hyvä. Konsernin liikevaihto ja tulos kehittyvät vuositasolla
positiivisesti.

Tilauskanta katsauskauden päättyessä oli 6,7 (7,2) miljoonaa
euroa. Siitä oli tulisijaliiketoiminnan osuus 4,9 (5,3) miljoonaa
euroa ja rakennuskiviliiketoiminnan osuus 1,8 (1,9) miljoonaa
euroa.

KONSERNITULOSLASKELMA
Me                                 01-06/  01-06/ Muutos,   01-12/
2004    2003       %     2003

Liikevaihto                          26,1    24,5     6,6     53,6
Valmistevaraston muutos               1,1     0,5              0,4
Valmistus omaan käyttöön              0,5     0,1              0,4
Liiketoiminnan muut tuotot            0,3     0,2              0,5

Materiaalit ja palvelut               8,0     7,4             14,9
Henkilöstökulut                      10,2     9,7             20,7
Poistot ja arvonalennukset            2,1     1,9              4,1
Liiketoiminnan muut kulut             6,1     5,4             11,0

Liikevoitto                           1,6     0,9    71,6      4,2
3(6)
Prosenttia liikevaihdosta             6,1     3,8              7,9

Rahoitustuotot ja -kulut                .       .              0,1

Voitto ennen satunnaisia eriä         1,6     0,9    76,6      4,3
Prosenttia liikevaihdosta             6,0     3,6              7,9

Välittömät verot                      0,5     0,3              1,2

Katsauskauden voitto                  1,1     0,6    68,9      3,0

KONSERNITASE
Me                                06/2004 06/2003          12/2003
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet                3,5     3,0              3,3
Konserniliikearvo                     0,5     0,9              0,6
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet                            1,1     1,1              1,1
Rakennukset                           6,1     7,0              6,4
Koneet ja kalusto                     8,4     8,4              8,8
Muut aineelliset hyödykkeet           0,1     0,1              0,1
Sijoitukset                           0,1     0,1              0,1
Pysyvät vastaavat yhteensä           19,8    20,6             20,4
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus                       8,1     6,8              7,0
Pitkäaikaiset saamiset
Laskennalliset verosaamiset           0,6                      0,7
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset                        7,6     7,1              6,6
Muut lyhytaikaiset saamiset           1,4     2,4              0,5
Rahat ja pankkisaamiset               4,6     4,8              6,5
Vaihtuvat vastaavat yhteensä         22,3    21,1             21,3
Vastaavaa yhteensä                   42,1    41,7             41,7

Vastattavaa
Oma pääoma
Osakepääoma                           6,2     6,2              6,2
Muu oma pääoma                       14,7    18,5             18,2
Oma pääoma yhteensä                  20,9    24,7             24,4
Pakolliset varaukset                  0,1                      0,1
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma
Laskennalliset verovelat              0,6     0,9              0,7
Lainat rahoituslaitoksilta           10,6     6,4              5,0
Muut pitkäaikaiset velat                      0,1
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä 11,2     7,4              5,7
Lyhytaikainen vieras pääoma
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset   1,4     1,2              2,8
Ostovelat                             2,2     1,9              1,0
Saadut ennakot                        0,1     0,7              0,1
4(6)
Muut lyhytaikaiset velat              6,2     5,8              7,6
Lyhytaikainen vieraspääoma yhteensä   9,9     9,6             11,5
Vastattavaa yhteensä                 42,1    41,7             41,7

Korollinen vieras pääoma             12,1     7,6              7,9

RAHAVIRTALASKELMA                  01-06/  01-06/           01-12/
Me                                   2004    2003             2003
Voitto ennen satunnaisia eriä         1,6     0,9              4,3
Poistot ja muut oikaisut              2,1     1,9              4,1
Käyttöpääoman muutos                 -3,0    -0,5              1,2
Rahoituserät ja verot                -0,7    -0,9             -1,4
Liiketoiminnan rahavirta              0,1     1,4              8,2

Investoinnit käyttöomaisuuteen       -1,5    -1,3             -2,8
Pysyvien vastaavien luovutustulot
ja muut muutokset käyttöomaisuudessa -0,1                      0,2
Investointien rahavirta              -1,6    -1,3             -2,6

Rahavirta ennen rahoitusta           -1,5     0,1              5,6

Pitkäaikaisten lainojen nostot        5,6
Pitkäaikaisten lainojen takaisin-
maksut                               -1,4    -0,7             -2,1
Maksetut osingot                     -4,6    -1,9             -4,2
Rahoituksen rahavirta                -0,4    -2,6             -6,3

Rahavarojen muutos                   -1,9    -2,5             -0,7

Rahavarat tilikauden alussa           6,5     7,2              7,2
Rahavarat tilikauden lopussa          4,6     4,7              6,5

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
06/2004 06/2003          12/2003
Tilauskanta (30.6), Me                6,7     7,2              7,2
Bruttoinvestoinnit, Me                1,5     1,3              2,9
Bruttoinvestoinnit, %/Lv              5,7     5,3              5,4
Henkilöstö keskimäärin                542     537              555
Osakekohtainen tulos, euro           0,12    0,07             0,34
Osakekohtainen oma pääoma, euro      2,29    2,71             2,68
Omavaraisuusaste, %                  49,6    60,1             58,7
Nettovelkaantumisaste, %             35,8    11,4              5,5
Current ratio                         2,2     2,2              1,9
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin  9106385 9106385          9106385
Osakkeiden lukumäärä 30.6.        9106385 9106385          9106385

Vertailuvuoden osakkeiden lukumäärä on kerrottu viidellä
joulukuussa 2003 toteutetun splittauksen johdosta.

5(6)
VASTUUSITOUMUKSET
Me
06/2004 06/2003          12/2003
Rahalaitoslainat ja
muut pitkäaikaiset velat,
joiden vakuudeksi on annettu
kiinnityksiä ja pantteja             10,6     5,1              6,0
Annetut kiinnitykset ja pantit       13,4     6,7              8,0
Muut omasta puolesta annetut
kiinnitykset ja pantit                1,7     1,3              1,7

Ympäristövastuut
Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön perusteella Tulikivi Oyj:llä
on maisemointivelvoitteita. Velvoitteiden määrä ei ole
toistaiseksi luotettavasti arvioitavissa, mutta sen ei odoteta
olevan merkittävä.

Johdannaissopimukset
Taseen ulkopuolisten johdannaissopimusten merkitys on vähäinen.

Konsernin kehitys vuosineljänneksittäin
Me                                Q2/   Q1/   Q4/   Q3/   Q2/  Q1/
2004  2004  2003  2003  2003 2003

Liikevaihto                      12,8  13,3  15,3  13,8  12,6 11,9
Liikevoitto                       0,7   0,9   1,7   1,6   0,6  0,3
Tulos ennen veroja                0,7   0,9   1,8   1,6   0,6  0,3

Liiketoiminta-alojen kehitys vuosineljänneksittäin
Me                                Q2/   Q1/   Q4/   Q3/   Q2/  Q1/
2004 2004   2003  2003  2003 2003
Tulisijaliiketoiminta
Liikevaihto                      11,0  12,1  13,6  11,6  10,4  9,7
Tulos ennen satunnais-
eriä                              0,7   1,1   1,9   2,1   0,7  0,5

Rakennuskiviliiketoiminta
Liikevaihto                       1,8   1,2   1,7   2,2   2,2  2,2
Tulos ennen satunnaiseriä           0  -0,2  -0,1  -0,5  -0,1 -0,2

Suurimmat osakkeenomistajat 30.6.2004

Osakkaan nimi                            Osakkeet            Osuus
äänivallasta
Vauhkonen Reijo                         1.038.977           24,4 %
Vauhkonen Heikki                          749.242           23,8 %
Vauhkonen Eliisa                          724.255            5,4 %
Virtaala Matti                            604.027           12,0 %
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen  515.595            1,7 %
Mutanen Susanna                           449.375            7,3 %
6(6)
Vauhkonen Mikko                           200.175            3,6 %
Nuutinen Tarja                            168.635            3,5 %
Suomen Kulttuurirahasto                   110.000            1,1 %
Sivonen Juha                               25.000            0,8 %
Muut osakkaat                           4.521.104           16,4 %

Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj, Kivia Oy,  AWL-Marmori
Oy ja Tulikivi U.S., Inc. Konserniyrityksiä ovat lisäksi Tulikivi
Vertriebs GmbH ja The New Alberene Stone Company, Inc., joilla ei
ole enää liiketoimintaa.

TULIKIVI OYJ

Hallitus

Jakelu:  Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 013-68 11 11,
www.tulikivi.com
– hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
– toimitusjohtaja Juha Sivonen

* Tulikivi-konsernin liikevaihto kasvoi katsauskaudella 12,5 % ja
oli 13,3 Me (11,9 Me tammi-maaliskuu 2003).
* Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja kasvoi ja oli 0,9 (0,3)
Me.
* Osakekohtainen tulos oli 0,07 (0,02) euroa ja osakekohtainen oma
pääoma 2,24 (2,66) euroa.

Liikevaihto ja tulos

Tulikivi-konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 13,3 (11,9)
miljoonaa euroa. Tulisijaliiketoiminnan liikevaihto oli 12,1 (9,7)
miljoonaa euroa ja rakennuskiviliiketoiminnan liikevaihto 1,2
(2,2) miljoonaa euroa. Kotimaan osuus koko liikevaihdosta oli 6,9
(6,9) miljoonaa euroa eli 51,7 (58,3) prosenttia. Viennin
liikevaihto oli 6,4 (5,0) miljoonaa euroa. Suurimmat vientimaat
olivat Saksa ja Ruotsi.

Konsernin tulos ennen satunnaisia eriä oli 0,9 (0,3) miljoonaa
euroa. Tuloksen paranemisen taustalla olivat paitsi liikevaihdon
kasvu myös vuonna 2003 toteutetut sopeuttamistoimet.
Tulisijaliiketoiminnan tulos ennen satunnaisia eriä oli 1,1 (0,5)
miljoonaa euroa. Rakennuskiviliiketoiminnan tulos oli -0,2 (-0,2)
miljoonaa euroa.
Syksyllä 2003 ostetun Kivia Oy:n liikevaihto oli katsauskaudella
0,7 miljoonaa euroa ja tulos positiivinen.
Osakekohtainen tulos oli 0,07 (0,02) euroa. Veroina on otettu
huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Rahoitus ja investoinnit

Konsernin rahoitusasema on hyvä. Liiketoiminnan rahavirta ennen
investointeja oli -1,6 (0,6) miljoonaa euroa. Konsernin
käyttöpääoma kasvoi katsauskaudella 3,4 (0,3) miljoonaa euroa.
Kasvu johtui myynti- ja siirtosaamisten sekä vaihto-omaisuuden
kasvusta.
Omavaraisuusaste oli 48,4 prosenttia (55,6 prosenttia maaliskuun
lopussa vuonna 2003). Edelliseltä vuodelta jaettava osinko on
vähennetty omasta pääomasta ja se näkyy vastaavasti muiden
lyhytaikaisten velkojen kasvuna. Korollisten nettovelkojen suhde
omaan pääomaan eli gearing oli 18,1 (3,3) prosenttia. Current
ratio oli 1,4 (1,9).
Rahoitustuottoja ja toisaalta rahoituskuluja muodostui
katsauskaudella vajaa 0,1 miljoonaa euroa.
Osakekohtainen oma pääoma oli 2,24 (2,66) euroa.

2(7)
Konsernin käyttöomaisuus investoinnit olivat 0,7 (0,4) miljoonaa
euroa. Investoinnit olivat lähinnä laite- ja
ohjelmistoinvestointeja sekä uusien louhosalueiden
avausinvestointeja Juuassa ja Kuhmossa.

A-osakkeen kurssikehitys ja vaihto

Katsauskaudella Tulikivi Oyj:n A-osakkeita vaihdettiin Helsingin
Pörssissä 608.582 kappaletta vastaten 3,9 miljoonaa euroa.
Osakkeen ylin kaupankäyntikurssi oli 8,02 euroa ja alin 5,25
euroa. Katsauskauden päätöskurssi oli 7,55 euroa.

Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksiä

Osingonjako ja hallintoelimet

Tulikivi Oyj:n 20.huhtikuuta 2004 pidetty varsinainen yhtiökokous
päätti jakaa osinkoa hallituksen esityksen mukaisesti A-sarjan
osakkeelle 0,51 euroa ja K-sarjan osakkeelle 0,50 euroa eli
yhteensä 4,6 miljoonaa euroa.

Emoyhtiön ja liiketoimintaa harjoittavien tytäryhtiöiden
hallituksen jäseniksi valittiin piispa Ambrosius, Juhani Erma,
Eero Makkonen, Aimo Paukkonen, Heikki Vauhkonen, Reijo Vauhkonen
ja Matti Virtaala. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi
Matti Virtaalan ja varapuheenjohtajaksi Reijo Vauhkosen.
Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy
Helsingistä.

Valtuutus omien osakkeiden ostamiseen ja luovuttamiseen

Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuutuksen omien osakkeiden
ostamiseen. Omat osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen
kehittämiseksi ja käytettäväksi vastikkeena yrityskaupoissa tai
muissa rakennejärjestelyissä hallituksen määräämällä tavalla ja
päättämässä laajuudessa. Yhtiökokous myönsi hallitukselle
vastaavasti valtuutuksen omien osakkeiden luovuttamiseen. Osakkeet
voidaan luovuttaa vastikkeena yrityskaupoissa tai niitä voidaan
käyttää muissa rakennejärjestelyissä hallituksen päättämällä
tavalla ja määräämässä laajuudessa. Hallitus voi myös päättää A-
sarjan osakkeiden myymisestä Helsingin Pörssissä julkisessa
kaupankäynnissä varojen hankkimiseksi mahdollisten yritysostojen
tai investointien rahoittamiseen. Hallitus voi myös ehdottaa
hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla.
Yhtiön A-sarjan osakkeita hankitaan enintään 336.069 kappaletta ja
yhtiön K-sarjan osakkeita enintään 119.250 kappaletta. Yhtiön A-

3(7)
sarjan osakkeita hankitaan osakkeiden julkisessa kaupankäynnissä
Helsingin Pörssissä ja yhtiön K-sarjan osakkeita pääsääntöisesti
osakkeenomistajien omistusten suhteessa tekemällä tarjous K-sarjan
osakkeenomistajille.

Tulevaisuuden näkymät

Kotimaassa pientalo- ja korjausrakentaminen jatkuvat vahvana.
Keski-Euroopassa suhdanteiden elpyminen tapahtuu aikaisemmin
odotettua hitaammin.
Kokonaisuutena tuotteiden kysynnän odotetaan muodostuvan hyväksi.
Konsernin liikevaihto ja tulos kehittyvät vuositasolla
positiivisesti.

Tilauskanta katsauskauden päättyessä oli 6,9 (6,9) miljoonaa
euroa. Siitä oli tulisijaliiketoiminnan osuus 5,2 (5,1) miljoonaa
euroa ja rakennuskiviliiketoiminnan osuus 1,7 (1,8) miljoonaa
euroa.

KONSERNITULOSLASKELMA
Me 01-03/ 01-03/ Muutos, 01-12/
2004 2003 % 2003

Liikevaihto 13,3 11,9 12,5 53,6
Valmistevaraston muutos 0,2 0,1 0,4
Valmistus omaan käyttöön 0,3 0,4
Liiketoiminnan muut tuotot 0,2 0,1 0,5

Materiaalit ja palvelut 4,2 3,6 14,9
Henkilöstökulut 5,1 4,6 20,9
Poistot ja arvonalennukset 1,0 0,9 4,1
Liiketoiminnan muut kulut 2,8 2,7 10,8

Liikevoitto 0,9 0,3 235,9 4,2
Prosenttia liikevaihdosta 7,1 2,4 7,9

Rahoitustuotot ja -kulut . . 0,1

Voitto ennen satunnaisia eriä 0,9 0,3 264,1 4,3
Prosenttia liikevaihdosta 6,8 2,1 7,9

Välittömät verot 0,3 0,1 1,2

Katsauskauden voitto 0,6 0,2 207,9 3,0

4(7)
KONSERNITASE
Me
03/2004 03/2003 12/2003
Vastaavaa
Pysyvät vastaavat
Aineettomat hyödykkeet 3,4 2,8 3,3
Konserniliikearvo 0,6 1,0 0,6
Aineelliset hyödykkeet
Maa-alueet 1,1 1,1 1,1
Rakennukset 6,2 7,1 6,4
Koneet ja kalusto 8,5 8,4 8,8
Muut aineelliset hyödykkeet 0,2 0,1 0,1
Sijoitukset 0,1 0,1 0,1
Pysyvät vastaavat yhteensä 20,1 20,6 20,4
Vaihtuvat vastaavat
Vaihto-omaisuus 7,3 6,5 6,9
Pitkäaikaiset saamiset
Laskennalliset verosaamiset 0,7 0,7
Lyhytaikaiset saamiset
Myyntisaamiset 8,7 7,9 6,6
Muut lyhytaikaiset saamiset 2,0 1,9 0,6
Rahat ja pankkisaamiset 3,4 7,2 6,5
Vaihtuvat vastaavat yhteensä 22,1 23,5 21,3
Vastaavaa yhteensä 42,2 44,1 41,7

Vastattavaa
Oma pääoma
Osakepääoma 6,2 6,2 6,2
Muu oma pääoma 14,2 18,1 18,2
Oma pääoma yhteensä 20,4 24,3 24,4
Pakolliset varaukset 0,1 0,1
Vieras pääoma
Pitkäaikainen vieras pääoma
Laskennalliset verovelat 0,7 0,9 0,7
Lainat rahoituslaitoksilta 5,0 6,4 5,0
Muut pitkäaikaiset velat 0,1
Pitkäaikainen vieras pääoma yhteensä 5,7 7,4 5,7
Lyhytaikainen vieras pääoma
Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset 2,0 1,6 2,8
Ostovelat 1,9 2,2 1,0
Muut lyhytaikaiset velat 12,1 8,6 7,7
Lyhytaikainen vieraspääoma 16,0 12,4 11,5
Vastattavaa yhteensä 42,2 44,1 41,7

Korollinen vieras pääoma 7,1 8,0 7,8

5(7)
RAHAVIRTALASKELMA 01-03/ 01-03/ 01-12/
Me 2004 2003 2003
Voitto ennen satunnaisia eriä 0,9 0,3 4,3
Poistot ja muut oikaisut 1,1 0,9 4,1
Käyttöpääoman muutos -3,4 -0,3 1,2
Rahoitustuotot ja
kulut ja verot -0,2 -0,3 -1,4
Liiketoiminnan rahavirta -1,6 0,6 8,2

Investoinnit käyttöomaisuuteen -0,7 -0,4 -2,8
Pysyvien vastaavien luovutustulot
ja muut muutokset käyttöomaisuudessa . 0,2
Investointien rahavirta -0,7 -0,4 -2,6

Rahavirta ennen rahoitusta -2,3 0,2 5,6

Pitkäaikaisten lainojen takaisin-
maksut -0,8 -0,2 -2,1
Maksetut osingot -4,2
Rahoituksen rahavirta -0,8 -0,2 -6,3

Rahavarojen muutos lisäys+/
vähennys- -3,1 0 -0,7

Rahavarat kauden alussa 6,5 7,2 7,2
Rahavarat kauden lopussa 3,4 7,2 6,5

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT JA
OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT
03/2004 03/2003 12/2003
Tilauskanta (31.3.), Me 6,9 6,9 7,2
Bruttoinvestoinnit, Me 0,7 0,4 2,9
Bruttoinvestoinnit, %/Lv 5,1 3,4 5,4
Henkilöstö keskimäärin 545 517 555
Henkilöstö tilikauden päättyessä 541 540 562
Osakekohtainen tulos, euro 0,07 0,02 0,34
Osakekohtainen oma pääoma, euro 2,24 2,66 2,68
Omavaraisuusaste, % 48,4 55,6 58,7
Nettovelkaantumisaste, % 18,1 3,3 5,5
Current ratio 1,4 1,9 1,9
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin 9106385 9106385 9106385
Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa
9106385 9106385 9106385

6(7)
ANNETUT VAKUUDET, VASTUUSITOUMUKSET
JA MUUT VASTUUT
Me
03/2004 03/2003 12/2003
Rahalaitoslainat ja
muut pitkävaikutteiset velat,
joiden vakuudeksi on annettu
kiinnityksiä 5,6 5,2 6,0
Annetut kiinnitykset 8,0 6,7 8,0
Muut omasta puolesta annetut
kiinnitykset ja pantit 1,7 1,3 1,7

Ympäristövastuut
Kaivoslain ja ympäristölainsäädännön perusteella Tulikivi Oyj:llä
on maisemointivelvoitteita. Velvoitteiden määrä ei ole
toistaiseksi luotettavasti arvioitavissa.

Johdannaissopimukset
Taseen ulkopuolisten johdannaissopimusten merkitys on vähäinen.

Konsernin kehitys vuosineljänneksittäin
Me Q1/ Q4/ Q3/ Q2/ Q1/
2004 2003 2003 2003 2003

Liikevaihto 13,3 15,3 13,8 12,6 11,9
Liikevoitto 0,9 1,7 1,6 0,6 0,3
Tulos ennen veroja 0,9 1,8 1,6 0,6 0,3

Liiketoiminta-alojen kehitys vuosineljänneksittäin
Me Q3/ Q4/ Q3/ Q2/ Q1/
2004 2003 2003 2003 2003
Tulisijaliiketoiminta
Liikevaihto 12,1 13,6 11,6 10,4 9,7
Tulos ennen satunnaiseriä
1,1 1,9 2,1 0,7 0,5

Rakennuskiviliiketoiminta
Liikevaihto 1,2 1,7 2,2 2,2 2,2
Tulos ennen satunnaiseriä -0,2 -0,1 -0,5 -0,1 -0,2

Suurimmat osakkeenomistajat 31.3.2003

Osakkaan nimi Osakkeet Osuus
äänivallasta
Vauhkonen Reijo 1.038.365 24,4 %
Vauhkonen Heikki 748.630 23,8 %
Vauhkonen Eliisa 724.755 5,4 %
7(7)
Virtaala Matti 603.415 12,0 %
Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 515.595 1,7 %
Mutanen Susanna 449.375 7,3 %
Vauhkonen Mikko 200.175 3,6 %
Nuutinen Tarja 168.635 3,5 %
Erikoisijoitusrahasto Phoebus 197.500 0,6 %
Fondita Nordic Small Cap
Placfond 168.100 0,5 %
Muut osakkaat 4.291.840 17,2 %

Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tulikivi Oyj, Kivia Oy, AWL-Marmori
Oy ja Tulikivi U.S., Inc. Konserniyrityksiä ovat lisäksi Tulikivi
Vertriebs GmbH ja The New Alberene Stone Company, Inc., joilla ei
ole enää liiketoimintaa.

TULIKIVI OYJ

Hallitus

Jakelu: Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 013-68 11 11,
www.tulikivi.com
– hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
– toimitusjohtaja Juha Sivonen

Tulikivi Oyj:n varsinainen yhtiökokous 20.4.2004 vahvisti hallituksen esittämän emoyhtiön ja konsernin tilinpäätöksen vuodelta 2003 sekä myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Kokous päätti vuoden 2003 osingoksi 0,51 euroa /A-osake ja 0,50 euroa/K-osake. Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotukset, jotka koskivat omien osakkeiden hankkimista ja omien osakkeiden luovuttamista.

Osingonmaksu
Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa hallituksen esityksen mukaisesti – A-sarjan osakkeille 0,51 euroa/osake
– K-sarjan osakkeille 0,50 euroa/osake
Osingonmaksun täsmäytyspäivä on 23.4.2004 ja osingon maksupäivä 30.4.2004.

Hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkiot
Hallituksen jäsenen vuosipalkkio on 10.920 euroa. Yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti kunkin hallituksen jäsenen vuosipalkkiosta maksetaan 40 prosenttia Tulikivi Oyj:n A-osakkeina. Osakkeet hankitaan hallituksen jäsenille pörssistä 31.12.2004 mennessä. Hallituksen jäsen ei saa luovuttaa näin saamiaan osakkeita ennen kuin hänen hallitusjäsenyytensä on päättynyt, ellei hallitus anna siihen erityisistä syistä lupaa. Lisäksi hallituksen puheenjohtajalle suoritetaan 5.200 euron kuukausipalkkio, varapuheenjohtajalle 2.540 euron kuukausipalkkio sekä sihteerinä toimivalle hallituksen jäsenelle 520 euron kuukausipalkkio. Tilintarkastajan palkkio suoritetaan laskun mukaan.

Hallituksen jäsenet ja hallituksen puheenjohtaja
Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin seitsemän jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen piispa Ambrosius,
Juhani Erma, Eero Makkonen, Aimo Paukkonen, Reijo Vauhkonen, Heikki Vauhkonen ja Matti Virtaala. Välittömästi yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Virtaala ja varapuheenjohtajaksi Reijo Vauhkonen.

Tilintarkastaja
Tulikivi Oyj:n tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Hannele Selesvuo, KHT.

2(3)

Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen
Yhtiö kokous myönsi hallitukselle valtuutuksen omien osakkeiden hankkimisesta hallituksen tekemän ehdotuksen mukaisesti seuraavasti:

– Omat osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi ja käytettäväksi vastikkeena yrityskaupoissa tai muissa rakennejärjestelyissä hallituksen määräämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla.

– Yhtiön A-sarjan osakkeita hankitaan enintään 336.069 kappaletta ja yhtiön K-sarjan osakkeita hankitaan enintään 119.250 kappaletta.

– Osakkeita hankitaan siten, että
Yhtiön A-sarjan osakkeita hankitaan hallituksen päätöksen mukaisesti muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa osakkeiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Helsingin Pörssin sääntöjä noudattaen. Yhtiön K-sarjan osakkeita hankitaan osakkeenomistajien omistusten suhteessa tekemällä tarjous K-sarjan osakkeenomistajille siten, että K-sarjan osakkeelle maksettava hinta vastaa ostotarjouksen allekirjoittamispäivää edeltävän kahden viikon ajanjaksolta lasketun A-sarjan osakkeen julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä toteutuneiden kauppojen painotettua keskiarvoa. Mikäli K-osakkeita ei näin saada hankituksi yhtiökokouksen päätöksessä mainittua määrää, voi hallitus hankkia puuttuvan määrän niiltä K-osakkeiden omistajilta, jotka ovat valmiit myymään enemmän kuin suhteellisen osuutensa hankittavasta määrästä. Mikäli osakkeita tarjotaan hankittavaa määrää enemmän, hallitus päättää ottaen huomioon myyjien omistuksen ja tarjottujen osakkeiden määrän, kuinka hankinta jaetaan tarjoajien kesken.

– Osakkeiden hankkiminen tapahtuu voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla ja osakkeiden hankinta alentaa yhtiön voitonjakokelpoista vapaata omaa pääomaa.

– Valtuutus osakkeiden hankintaan on voimassa vuoden 2005 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

– Muista osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista päättää yhtiön hallitus.
Valtuutus omien osakkeiden luovuttamiseen
Yhtiökokous myönsi hallitukselle valtuutuksen omien osakkeiden luovuttamiseen hallituksen tekemän ehdotuksen mukaisesti

3(3)

seuraavasti:

– Valtuutuksen kohteena on enintään 336.069 kappaletta yhtiölle hankittuja A-sarjan ja 119.250 kappaletta yhtiölle hankittuja K-sarjan omia osakkeita. Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita.

– Osakkeet luovutetaan vastikkeena yrityskaupoissa tai niitä käytetään muissa rakennejärjestelyissä hallituksen päättämällä tavalla ja määräämässä laajuudessa. Hallitus päättää myös omien A-sarjan osakkeiden myymisestä Helsingin Pörssissä julkisessa kaupankäynnissä varjojen hankkimiseksi mahdollisten yritysostojen tai investointien rahoittamiseksi.

– Hallitus päättää osakkeiden luovutushinnasta ja sen määrittelemisen perusteista. Osakkeet voidaan luovuttaa muuta vastiketta kuin rahavastiketta vastaan.

– Tämä valtuutus on voimassa vuoden 2005 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

– Muista osakkeiden luovuttamiseen liittyvistä seikoista päättää yhtiön hallitus.

TULIKIVI OYJ

Matti Virtaala
Hallituksen puheenjohtaja

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puhelin 013-681 111, www.tulikivi.com
– hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
– toimitusjohtaja Juha Sivonen

Jakelu: Helsingin Pörssi ja keskeiset tiedotusvälineet

Tulikivi Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2003 on julkaistu tänään ja se postitetaan osakkeenomistajille. Vuosikertomus on luettavissa myös yhtiön kotisivuilta osoitteesta www.tulikivi.com.

TULIKIVI OYJ
Juha Sivonen
toimitusjohtaja

Jakelu:
– Helsingin Pörssi

* Tulikivi Oyj on löytänyt Juuan Nunnanlahdesta uuden
merkittävän vuolukiviesiintymän.
* Esiintymän myötä yhtiöllä on nyt hallinnassaan noin 65
vuoden vuolukivivarannot.

Juuasta löydetyn uuden vuolukiviesiintymän kivi on
hyvälaatuista ja se sopii nykyisiin ja suunnitteilla oleviin
uusiin tuotteisiin. Esiintymän arvioitu laajuus on lähes
2.000.000 bruttokuutiometriä ja se on Tulikivi Oyj:n
merkittävin Nunnanlahdesta tekemä löydös 15 vuoden aikana.
Esiintymän laadun ja laajuuden selvitystyöt jatkuvat edelleen.

Tulikivi Oyj:n strateginen tavoite on, että yrityksellä on
jatkuvasti yli 50 vuotta riittävä vuolukivivaranto. Tulikivi
Oyj:llä on nyt hallinnassaan noin 65 vuoden vuolukivivarannot.
Kiven riittävyys mitataan käyttövuosina nykyisellä
volyymitasolla. Raaka-aineen riittävyyteen vaikuttaa uusien
esiintymien jatkuvan tutkimisen lisäksi kiven tarkka käyttö ja
siihen liittyvät kehitysprojektit.

Kivivarantojen etsintä on pitkäjänteistä, jatkuvaa toimintaa.
Tulikivi Oyj investoi yli 500 000 euroa vuodessa
tutkimuskairauksiin ja koelouhintoihin. Vuosittain yhtiö
kairaa 3 – 6 kilometriä eri alueilla Juuassa, Kuhmossa ja
Suomussalmella. Inventointien lisäksi kiven käyttöä
tehostetaan jatkuvalla tuotteiden ja tuotantoteknologian
kehittämisellä.

TULIKIVI OYJ

Juha Sivonen
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:
– Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 013-681 111,
www.tulikivi.com
– hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
– toimitusjohtaja Juha Sivonen

Jakelu: – Helsingin Pörssi, – Keskeiset tiedotusvälineet

Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään Juuan Nunnanlahdessa Kivikylän auditoriossa tiistaina 20. huhtikuuta 2004 klo 10.00 alkaen. Kokouksessa käsitellään

1) Yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaiset, varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat asiat

2) Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden hankinnasta

Hallitus valtuutetaan päättämään omien osakkeiden hankinnasta seuraavin ehdoin:

a) Omat osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi ja käytettäväksi vastikkeena yrityskaupoissa tai muissa rakennejärjestelyissä hallituksen määräämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa. Hallitus voi myös ehdottaa hankittujen osakkeiden mitätöimistä osakepääomaa alentamalla.

b) Yhtiön A-sarjan osakkeita hankitaan enintään 336.069 kappaletta ja yhtiön K-sarjan osakkeita hankitaan enintään 119.250 kappaletta.

c) Osakkeita hankitaan siten, että
Yhtiön A-sarjan osakkeita hankitaan hallituksen päätöksen mukaisesti muussa kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa osakkeiden julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Helsingin Pörssin sääntöjä noudattaen.

Yhtiön K-sarjan osakkeita hankitaan osakkeenomistajien omistusten suhteessa tekemällä tarjous K-sarjan osakkeenomistajille siten, että K-sarjan osakkeelle maksettava hinta vastaa ostotarjouksen allekirjoittamispäivää edeltävän kahden viikon ajanjaksolta lasketun A-sarjan osakkeen julkisessa kaupankäynnissä Helsingin Pörssissä toteutuneiden kauppojen painotettua keskiarvoa. Mikäli K-osakkeita ei näin saada hankituksi yhtiökokouksen päätöksessä mainittua määrää, voi hallitus hankkia puuttuvan määrän niiltä K-osakkeiden omistajilta, jotka ovat valmiit myymään enemmän kuin suhteellisen osuutensa hankittavasta määrästä. Mikäli osakkeita tarjotaan hankittavaa määrää enemmän, hallitus päättää ottaen huomioon myyjien omistuksen ja tarjottujen osakkeiden määrän, kuinka hankinta jaetaan tarjoajien kesken.

d) Osakkeiden hankkiminen tapahtuu voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla ja osakkeiden hankinta alentaa yhtiön voitonjakokelpoista vapaata omaa pääomaa.

e) Valtuutus osakkeiden hankintaan on voimassa vuoden 2005 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

e) Muista osakkeiden hankkimiseen liittyvistä seikoista päättää yhtiön hallitus.

3) Hallituksen ehdotus hallituksen valtuuttamiseksi päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta

Hallitus valtuutetaan päättämään omien osakkeiden luovuttamisesta seuraavin ehdoin:

a) Valtuutuksen kohteena on enintään 336.069 kappaletta yhtiölle hankittuja A-sarjan ja 119.250 kappaletta yhtiölle hankittuja K-sarjan omia osakkeita.

b) Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita.

c) Osakkeet luovutetaan vastikkeena yrityskaupoissa tai niitä käytetään muissa rakennejärjestelyissä hallituksen päättämällä tavalla ja määräämässä laajuudessa. Lisäksi ehdotetaan, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään omien A-sarjan osakkeiden myymisestä Helsingin Pörssissä julkisessa kaupankäynnissä varjojen hankkimiseksi mahdollisten yritysostojen tai investointien rahoittamiseksi.

d) Hallitus päättää osakkeiden luovutushinnasta ja sen määrittelemisen perusteista. Osakkeet voidaan luovuttaa muuta vastiketta kuin rahavastiketta vastaan.

e) Tämä valtuutus on voimassa vuoden 2005 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

f) Muista osakkeiden luovuttamiseen liittyvistä seikoista päättää yhtiön hallitus.

4) Osingonjakoehdotus

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan A-sarjan osakkeelle 0,51 euroa/osake, ja K-sarjan osakkeelle 0,50 euroa/osake. Yhtiökokouksen päättämä osinko maksetaan osakkaalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään omistajaluetteloon. Hallituksen päätöksen mukaisesti osingonmaksun täsmäytyspäivä on 23. huhtikuuta 2004. Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinko maksetaan täsmäytysajan päätyttyä eli 30. huhtikuuta 2004.

5) Ehdotus hallituksen kokoonpanoksi ja tilintarkastajaksi

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yli 10 % yhtiön äänivallasta, ehdottavat varsinaiselle yhtiökokoukselle, että seuraavalle toimikaudelle hallituksen jäseniksi valittaisiin Piispa Ambrosius, Juhani Erma, Eero Makkonen, Aimo Paukkonen, Heikki Vauhkonen, Reijo Vauhkonen ja Matti Virtaala.

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiön tilintarkastajaksi valitaan KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana Hannele Selesvuo, KHT.

Vuoden 2003 tilinpäätöstä koskevat asiakirjat sekä hallituksen ehdotukset hallituksen valtuuttamiseksi omien osakkeiden hankintaan sekä hallituksen valtuuttamiseksi omien osakkeiden luovuttamiseen liitteineen ovat osakkeenomistajien nähtävänä yhtiön pääkonttorissa osoitteessa Kuhnustantie 10, 83900 Juuka 12. maaliskuuta 2004 alkaen ja niistä lähetetään pyydettäessä jäljennöksiä osakkeenomistajille. Vuosikertomus lähetetään osakkeenomistajille viikolla 12.

Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka viimeistään 12. huhtikuuta 2004 on merkitty osakkeenomistajaksi
Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon.

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa siitä 13. huhtikuuta 2004 klo 16.00 mennessä yhtiölle. Ilmoittautuminen tulee tehdä joko puhelimitse Maija-Liisa Koivuselle tai Kaisa Toivaselle, p. (013) 681 111, sähköpostitse osoitteeseen kaisa.toivanen@tulikivi.fi tai postitse osoitteella Tulikivi Oyj/yhtiökokous, 83900 Juuka. Mahdolliset valtakirjat tulee jättää ennakkoilmoittautumisen yhteydessä.

Juuassa, 10. maaliskuuta 2004
TULIKIVI OYJ
Hallitus

Jakelu: Helsingin Pörssi, keskeiset tiedotusvälineet

Lisätietoja: Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 013-681 111, www.tulikivi.com
hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
toimitusjohtaja Juha Sivonen