Pörssitiedote

Tulikivi Oyj ostaa kuhmolaisen Kivia Oy:n

10.9.2003

Tulikivi Oyj ostaa vuolukiviuuneja valmistavan Kivia Oy:n
koko osakekannan. Kaupan myötä Tulikivi vahvistaa asemaansa
varaavien uunien markkinajohtajana. Aiesopimus kaupasta
allekirjoitettiin 10.9.2003. Lopullinen kauppasopimus on
sovittu allekirjoitettavaksi 31.10.2003 mennessä.

Kivia Oy:n ostolla Tulikivi Oyj:
– Täydentää nykyistä tuotevalikoimaansa
– Laajentaa jakelukanavaansa erikoisliikkeisiin
– Lisää merkittävässä mittakaavassa vuolukivivarantojaan

Kivia Oy:n osto lisää Tulikiven liikevaihtoa n. 3
miljoonalla eurolla, ja sillä on positiivinen vaikutus
Tulikiven osakekohtaiseen tulokseen.

Noin kolmekymmentä henkeä työllistävä Kivia Oy on Suomen
kolmanneksi suurin vuolukiven jalostaja. Yhtiöllä on
kymmenen osakkeenomistajaa, joista merkittävimmät ovat
toimitusjohtaja Martti Palviainen, pääomasijoitusyhtiö
Teknoventure  Oy, Suomen Itsenäisyyden Juhlarahasto Sitra,
Sampo Oyj, Keskinäinen vakuutusyhtiö Eläke-Fennia ja
Finnvera Oyj. Yhtiö on toiminut vuodesta 1998, ja sen
liikevaihto vuonna 2002 oli 2,8 Me. Kivia Oy:n
tuotantolaitos sijaitsee Kuhmossa, jossa yhtiö hyödyntää
alueen vuolukiviesiintymiä. Tulikivi Oyj aikoo jatkaa Kivia
Oy:n liiketoimintaa Kuhmossa.

Mallisto ja kivivarat laajenevat

Vaikka Tulikivi Oyj ja Kivia Oy ovat tähän asti toimineet
kotimaassa samalla varaavien uunien markkinoilla, poikkeavat
niiden tuotteet toisistaan. Kivia Oy:n suunnittelemat ja
valmistamat varaavat kaakelipintaiset ja kevyet
vuolukivitulisijat täydentävät hyvin Tulikivi Oyj:n nykyistä
tuotevalikoimaa.  Kivia Oy on luonut myös oman design-
uunimalliston. Kivia-uunit on myyty suoraan oman, useita
kymmeniä jälleenmyyntipisteitä käsittävän jakelukanavan
kautta markkinoille. Uusi, mielenkiintoinen
erikoisliikejakelukanava kasvattaa Tulikiven nykyistä
rautakauppa- ja studiojakelukanavaa entisestään.

2(2)

Kivia Oy:llä on Tulikivi Oyj:nkin mittakaavassa merkittävät
vuolukivivarat, jotka yhdessä yhtiön muiden kivivarojen
kanssa riittävät konsernin strategisten tavoitteiden
mukaisesti vuosikymmeniksi eteenpäin. Kuhmon sinertävä
vuolukivi poikkeaa Tulikiven Nunnanlahdesta ja
Suomussalmelta louhittavista kivilaaduista, jolloin myös
kivimateriaali on luonteva lisä Tulikivi Oyj:n
kivivalikoimaan.

Tulikivi Euroopan suurimpia  kivenjalostajia

Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat Tulikivi-
konsernin, joka on maailman suurin ja teknisesti johtava
vuolukiven jalostaja ja suurin teollisesti valmistettujen
varaavien tulisijojen valmistaja. Konserni kuuluu Euroopan
viiden suurimman kivenjalostajan joukkoon. Vuonna 2002
konsernin liikevaihto oli 52,5 Me. Konsernilla on kuusi
tuotantolaitosta, ja sen palveluksessa on noin 550 henkilöä.

Lisätietoja:
– Tulikivi-yhtiöt, 83900 Juuka, puh. 013-681 111,
www.tulikivi.com
– hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala
– toimitusjohtaja Juha Sivonen

Jakelu:
– Helsingin Arvopaperi- ja johdannaispörssi, Selvitysyhtiö Oy,
– Keskeiset tiedotusvälineet