Pörssitiedote

Tulikivi tuo markkinoille uuden sukupolven uunimalliston

21.3.2006

*Tulikivi tuo markkinoille design-ammattilaisten suunnitteleman
uuden sukupolven uunimalliston.
*Uusien tuotteiden palamistekniikka ja hyötysuhde ovat alansa
huippua ja puut palavat niissä entistä puhtaammin.
*Tuotteet valmistetaan Juukaan syyskuussa 2006 valmistuvalla
uudella pien- ja jäämälohkareita hyödyntävällä tehtaalla.

Tulikivi on saanut päätökseen lähes kaksi vuotta kestäneen
kehityshankkeen, jonka tuloksena yritys tuo markkinoille uuden
sukupolven uunimalliston laajentamaan nykyistä mallistoaan. Uusien
tuotteiden prototyypit esiteltiin ensi kerran Veronan
tulisijamessuilla Italiassa. Suomessa uudet tuotteet tulevat
myyntiin syyskuussa 2006.

Tulikiven hallitus teki tammikuussa 2006 viiden miljoonan euron
investointipäätöksen uuden tuotantolaitoksen rakentamiseksi
Juukaan tuotannon kapasiteetin lisäämiseksi. Syksyllä 2006
valmistuvassa tuotantolaitoksessa valmistetaan uuden malliston
tuotteet. Uusi tuotantolaitos hyödyntää raaka-aineenaan pääasiassa
kahdenkymmenenviiden toimintavuoden aikana kertyneitä,
kustannuksiltaan edullisia pien- ja jäämälohkareita.


Design ja palamistekniikka uusinta uutta

Uusien Tulikivi-uunien pohjana on kattava markkinatutkimus
Tulikiven päämarkkina-alueilla. Suunnittelussa käytettiin design-
ammattilaisia kuten teollista muotoilijaa Hannu Kähöstä ja hänen
toimistoaan Creadesign Oy:tä. Tavoitteena uudessa mallistossa on
ollut, että uunien palamistekniikka ja hyötysuhde ovat alansa
huippua. Myös päästöt halutaan minimoida, vaikka Tulikiven
nykyisetkin tuotteet alittavat jo maailman tiukimmat päästönormit
(Itävallan normi).

Uudet mallit helppohoitoisia

Selkeälinjaisissa uuneissa on suuret, suoralinjaiset luukut, jotka
istuvat kauniisti uuteen kivikokoon. Uusia luukkuja ovat neliön
muotoinen luukku, korkea pystyluukku ja suuri vaakaluukku,
jollaista ei ole ennen nähty varaavissa uuneissa.  Nuohousluukut
on siirretty pois näkyvistä, mikä selkeyttää entisestään uunien
ilmettä. Uunien uusi kaksikuorirakenne takaa erityisen pitkän
lämmönluovutusajan. Uudet mallit sopivat erittäin hyvin
matalaenergiataloihin, koska ne varaavat lämpöä pitkään ja
luovuttavat sitä tasaisesti.

Uutuusmalleihin on myös mahdollista lisätä moduloituja penkki- ja
hyllyratkaisuja sekä muita lisävarusteita.  Uunista voi rakentaa
persoonallisen kokoonpanon. Varusteita voi muunnella, vaihtaa tai
lisätä myöhemminkin.

Lisätietoja:
- Tulikivi Oyj, 83900 Juuka, puh. 0207  636 000 www.tulikivi.com

- hallituksen puheenjohtaja Matti Virtaala tai toimitusjohtaja
Juha Sivonen

Jakelu: - Helsingin Pörssi,  - Keskeiset tiedotusvälineet

Tulikivi Oyj ja sen tytäryhtiöt muodostavat Tulikivi-konsernin,
joka on maailman suurin ja teknisesti johtava vuolukiven jalostaja
sekä suurin teollisesti valmistettujen, varaavien tulisijojen
valmistaja. Konserni kuuluu Euroopan viiden suurimman
kivenjalostajan joukkoon. Tulikiven liiketoimintoja ovat tulisijat
ja luonnonkivituotteet. Konsernin liikevaihto on n. 60 Me.
Konsernilla on kuusi tuotantolaitosta, ja sen palveluksessa on yli
500 henkilöä